Semineillä oli jälleen uusi vieras, joka kaikista aikomuksistaan poiketen päätyi koko vierailunsa ajaksi lepertelemään perheen kuopukselle.



Paikalle saapui myös hunupäinen nainen, jota lapsi katsoi kiinnostuneena.
"Onko Jana Semin jossain täällä?" nainen kysyi.
"En minä tiedä", mies tokaisi katsellen lumoutuneen taaperon leikkejä.



"No, minä odotan tässä", nainen kohautti olkiaan ja istuutui kaksikon seuraan. "Mikä ihana lapsi!"



Pian Jana töpsötteli unisena paikalle. Hän oli juuri noussut päivän toimiin. Huntupäinen nainen kohotti katseensa ja ilahtui hänen näkemisestään.



"Jana! Rakas ystäväni!" hän huudahti rynnistäen halaamaan naista.
"Impi", Jana vastasi tokkuraisen. "Mitä sinä täällä teet?"


"Muistatko, kun silloin kerran soitin ja sinä lupasit tehdä minulle pikkupalveluksen?" Impi kysyi.
"Hyvin hämärästi", Jana vastasi aavistaen vähän pahaa.



"No, nyt sen palveluksen aika on! Minä muutan tänne asumaan!" Impi ilmoitti.
"Mitä? Tänne?" Jana toisti. Hän ei enää ollut varma oliko yhä unessa.



"Tuota, anteeksi vain, mutta... Nyt ei ehkä oikein sovi", Jana koitti ystävällisesti kertoa. Hänellä oli paljon juhlavalmisteluja tehtävänä, sillä Linasta tulisi lapsi tänään. Lisäksi hän oli suunnitellut houkuttelevansa Herkon karkaamaan kanssaan yöllä, kun molemmat lpaset olivat tarpeeksi isoja Vilin yksikseen huollettavaksi.



Ja vaikkei olisikaan oli ajatus aivan hullu, eiväthän he Impin kanssa olleet olleet edes yhteyksissä pitkiin aikoihin.
"Mutta sinä lupasit minulle!" Impi sanoi. "Olet ainoa toivoni!"
"Miksi edes haluat muuttaa?" Janan epäilykset nousivat enitsestään.



Ovikello kuitenkin soi juuri ja Jana ei ollut edes aloittanut valmisteluja.
"Hyvä on, tule ainakin joksikin aikaa", hän myöntyi hätäisesti.
"Kiitos, kiitos! Olet todellakin parhain ystäväni!" Impi iloitsi.



"Sinä olet aivan liian aikaisessa", Jana moitti ovelta saapunutta Herkkoa. Kaikki olivat vaihtaneet juhla-asuun ja Alex oli käynyt hakemassa jo unisen päivänsankarin karismapupun ääreltä.







Puhaltamisessakin on omat haasteensa.





Lina oli todella innoissaan kasvustaan. Hän pyysi lahjaksi askartelupöytää, jonka vanhemmat lisäsivät hänen uuteen huoneeseensa heti.



Tässä pikku-prinsessa vielä parturin jälkeen touhuamassa aikuisten jäätyä alakertaan puhumaan aikuisten asioita. Yksi syntymäpäivävieras oli nimittäin useita selityksiä velkaa.

Tervetuloa!

Uusin kujein ja nimimerkein starttaa täällä uusi LC! Edellinen koki kovan kohtalon ja syöksyi bittiavaruuteen konerempan yhteydessä, ei mikään harvinainen tapaus nykyään siis. Ennätys on jäänyt 4. sukupolveen, mutta nyt pusketaan varmuuskopioiden kanssa sinne 10. asti.

Koska vuodatukselle kävi temput ja suurin osa edesmenneiden O'Boyden kuvista pyyhälsi yhtälailla tiehensä, ei koko sukua ollut enää mieltä jättää nettiin roikkumaan. Kantapään kautta kuvat ovat nyt myös toivonmukaan varmemman palvelimen suojissa ja pysyvät näkyvillä 4ever.

Toivottavasti nautitte lukemastanne ja jäätte seuraamaan Seminin suvun tarinaa! Itsehän nauran huonoille jutuille, varinskin omilleni, joten todellinen arvio tarinan laadusta jää teidän käsiinne... Kommentoikaa siis risut ja ruusut!

-Kiusaaja






23.11.2012

Voi elämä, kuudes osa tekee minut hulluksi :D kirjoittelin rauhassa puoliväliin asti ja kun yritän tallentaa, eikös vuodatus heitäkkin erroria kehiin ja koko homma pitäisi aloittaa alusta. Ei kiitos... No, koska on turhauttavaa kirjoittaa samat asiat heti uudelleen, etenkin niin pitkä juttu, ajattelin vain jatkaa ja kirjoittaa ja tallentaa osan loppupuoliskon ja tehdä joskus toiste alun uudelleen. Noooh, kun olen kirjoittanut ja tallennan... Sama homma... Ainoastaan yksi kuva+teksti valmiina, jonka tallensin heti koittaakseni toimiiko koko vuodatus ylipäänsä... Nyt pitää kirjoittaessa tallentaa melkein yhden kuvan välein, kun pelkään erroreja. Eipä siinä, sieltä se osa kohta tulee :)

-Kiusaaja





20.11.2012

Ja uusi osa taiteiltu valmiiksi! Nyt alkaa vähän tapahtua :) Valitan etten ole laittanut ylös Vilin uutta työpaikkaa, joten sitä ei osassa mainita, jos joku panee merkille :D Pääset lukemaan viidennen osan mm TÄSTÄ

Eipä tässä muuta!

-Kiusaaja






07.11.2012.

Heippa taas!
Uusi osa tulla tupsahti ja nyt saatiin isompia kuviakin kehiin! Lukijat ovat edelleen teillä tietämättömillä, mutta motivaatio ei onneksi ole silti laskenut :) Melkein on helpompaa, kun ei ole paineita, että joku jo odottelisi osaa :D No, pitää yrittää viedä mainostelua ja linkityksiä eteenpäin, eiköhän joku tänne kohta eksy!

-Kiusaaja





06.11.2012

Hyvää vauhtia etenee nelonen pelonen tuolla arkistoissani :) Huijasin, kun sanoin, että kolmas osa olisi vähän pitempi... Oikeasti se on nelonen! Jossa siis on huimat lähelle 100 kuvaa :D En nauti liian pitkien osien kirjoittamisesta, koska en jaksaisi sitten itse lukea niitä -> Seminit eivät loista kamalan pitkissä osissa kerralla.

Tänään olen koittanut hoitaa vähän linkitysasioita eteenpäin, jotta tänne eksyisi mahdollisia lukijoitakin joskus. Ongelma on se, että tuntuu epäkohteliaalta haluta linkitystä, jos en itse ole lukenut LC:tä ensin. Eihän niitä kaikkia tietenkään pysty lukemaan, enkä minä itsekään loukkaannu, jos joku on halunnut linkittää, eikä kuulu varsinaisiin lukijoihini. Mutta minkäs teet. Yritän valita sellaisi näin alkuun, jotka on sellaisen oloisia, ettei lopu heti kesken & niitä, joita haluaisin itse lukea, kun aikaa on. Onneksi kommentit piristää, oli ne missä osassa tahansa!

-Kiusaaja





30.10.2012

Kolmas osa tehtynä :D Kuvia on vielä pari osaa eteenpäin, joten saa nähdä miten hyvää tekstiä seuraavissa osissa tulee, kun minusta ianakin tuntuu että mitä tuoreemmat kuvat, sitä helpompaa kirjoittaa...

Nyt alkaa myös ulkoasu olla paremmassa jamassa, mutta ei valmis vieläkään... muttei se onneksi lukemista estä :D kaikki kaksi ........ :D Linkkejäkin on saatu yksi, kun olen ollut vähän laiska mainostamaan, mutta tästä lähtee. Lukekaa ->

-Kiusaaja



Heippa hei, uusi osa on nyt ilmestynyt! Vaikkei ensimmäinen vielä lukijoita ole saanutkaan, niin ei haittaa, vielä kirjoitusinto säilyi :) Tämä uusi oli nopea kirjoittaa, toivottavasti se ei näy laadussa. Omalle työlle tulee niin helposti sokeaksi.... Toivottavasti kuitenkin tykkäätte!

Oletus fonttia vielä pahoittelen, niille joille se näkyy yli pienenä... En ole saanut aikaiseksi vaihtaa, koittakaa tihrustaa tai muuttaa selainasetuksia! Tai odottaa, että saan sen vaihdettua :D

-Kiusaaja




Se onkin näköjään sitten ulkoasua muokattava myös uudelleen, pöytäkoneella näytti hienolle, mutta läppäri... tyntyntyn.... Noo ei voi mitään... Ehkä joku päivä tulee siuista kaikin puolin komeat, kun tapreeksi jaksaa koodoata :D

Kakkososa on jo tekeillään vaikkei kukaan ole lukenut ensimmäistä (y), mutta kolmosen pelailussa on ongelmia ja joudun tekemään ehkä ikävän aikahypyn pitääkseni tarinan ja ylipäänsä kirjoittamisen itsellenikin mielekkäänä... Mutta ehkei se haittaa, niitä ei tule sitten enempää vaikka se onkin helppo tie umpikujasta pois.





Heipähei!

Hauskaa, että eksyit tänne :) Uuden uutukaisen LC:n ensimmäinen osa on käsillä, tervetuloa lukemaan!

En tiedä miten aloittaminen on aina hauskinta. Tämä on neljäs peli, jossa aloitin Seminit, ensimmäisen ja toisen kerran poistin koneen muistista, kun kirjoittaminen ei niistä vielä innostanut. Vaikka joitan helmiä kohtia ja bugeja jäi käyttämättä, surullista.

Nyt kuitenkin alku pääsi mieleiseen vauhtiin vaihtamalla kantasimin ihonvärin purpleksi, toivottavasti teillekin maistuu!

Linkitystä kannattaa toki pyytä, kunhan muistaa vastalinkittää! Itse en enää kamalasti jaksa LC:itä lukea, mutta kannattaa täällä mainostella, sillä olisi mukava löytää joku superhyvä :)

-Kiusaaja

"Milloin kerromme Alexille?" Vili kysyi Janalta heidän syödessään yhdessä aamiaista.
"En tiedä... Parempi kysymts on miten", Jana huokaisi. "Hän on niin herkkä... En tiedä miten hän ottaa kihaluksemme."
Pari oli tosiaan vastikään (viime osan lopussa) mennyt kihloihin, eikä vielä ollut pitänyt asiasta suurempaa meteliä.



Vili oli päättänyt ottaa kertomisen asiakseen. Hän puhuisi Alexille kuin mies miehelle. Häntä muutenkin huolestutti poika, joka vaikutti entistä sisäänpäin kääntyneemmälle. Niin suuri uutinen oli kuitenkin vaikeaa kerrottavaa.



"No... miten sinulla menee koulussa? Onko kavereita? Oletko onnellinen?" Vili vaihtoi äkkiä puheenaihetta jäätyään ensin takeltelemaan yritykseensä paljastaa kihlaus.



"Menee hyvin! Olen tosionnellinen! Kuin päivänpaiste! Vähän sillä laill... Pilvien takana..." Alex koitti selittää.
"Hyvä, hyvä. Kaikilla pilvillähän on hopeareunukset", Vili opetti tyytyväisenä tajuamatta lapsen vertauskuvaa.



Vili ei onnistunut millään tehtävässään. Koko päivän hän suunnitteli kuinka saisi uutiset kerrottua pojalle. Hän luki psykologian kirjoja ja piirteli kaavioita, mutta mikään suunnitelma ei tuntunut toimivalta.



Alex aavisti pahaa Vilin kyttäilessä häntä jokapuolella taloa. Mies oli jopa yrittänyt seurata häntä vessaan sanoen, että halusi kertoa Alexille jotain tämän ollessa luonnollisessa, rauhoittavassa ympäristössä.



Joku muukin oli aavsitellut pahaa. Herkko oli jollain ilveellä ehtinyt jo saada tietää kihlauksesta ja soitti Semineille äkäisenä,
"Aa, hei herkko, kuinka voi?" Vili koetti olla roikkuvalle exälle ystävällinen.



"HUONOSTI! Te ette saa mennä naimisiin ilman minun lupaani, kihlauskin oli jo liikaa!" Herkko räyhäsi. "Minä ja Jana olemme yhä pari, me emme ole eronneet koskaan! Sinä olet vaimon ryöstäjä!"
"Älä nyt hyvä mies tee itsestäsi typerää", Vili yritti saada Herkon luovuttamaan.



Samaan aikaan Jana huomasi, yllättäen, ettei hän ollutkaan lihonut. Hän odottikin lasta! Onnellisena hän vaihtoi pyjaman pois ja lähti kertomaan muulle perheelle uutisia.



Makuuhuoneen ulkopuolella oli kiivas kiistely käynnissä puhelimen välityksellä. Kun Vili huomasi avovaimonsa saapuvan paikalle, hän lopetti puhelun pikimiten. Hän ei halunnut järkyttää Janaa Herkon skitsoilulla, viime riidan jälkeen nainen oli ollut häpeissään ja huolissaan siitä, että Herkko keksisi tehdä vielä jotain juuri tällaista.
"Kiitos ja kuulemiin!" Vili huusi kesken Herkon lauseen ja pisti luurin visusti paikoilleen.
"Kuka se oli?" Jana kysyi hymyillen.



"Joku roskamyyhä", Vili vain mutisi ja koitti hivuttautua paikalta ennen kuin lisää kysymyksiä satelisi.
"Kulta, minulla on sinulle uutisia", Jana yhä vain hymyili ja hiroi vihjailevasti mahaansa.
"Ai, mitä?" Vilin ajatukset pyörivät Herkossa.
"Me saamme vauvan!"



"Mitä? Onko se totta?!" Vili innostui ja Herkot ja puhelut haihtuivat hänen mielestään kuin hlyry saunassa.
"Kyllä, ensimmäinen yhteinen lapsemme!" Jana riemuitsi. Perhetavoitteiset olivat onnesta soikeina.



"Tuota, enkö minä saisi lopettaa töitä ja jäädä hoitamaan lapsia kotiin?" Jana kysyi varovaisesti. Tässä oli hänen ainoa tilaisuutensa päästä kuin koira veräjästä ja jättää VIlin ikiajoiksi tiedottomaksi siitä, että hän oli saanut potkut jo aikoja sitten.
"Totta kai rakas! Minä sainkin juuri ylennyksen!" Vili hymyili. Hän olikin aina toivonut sellaista kotivaimoa.



Myöhemmin samana päivänä Janan vanha huntupäinen ystävä, Impi, yllätti hänet puhelulla.
"Mitä? Se taulu! En muistanut edes koko asiaa... En ole pohtinut menneisyyttäni pitkään aikaan. Nykyisyys on tärkeämpi!" Jana alkoi auliisti kertoa kuinka ruusuista hänen elämänsä nyt oli.



"Ei, en minä sen tomppelin kanssa enää ole!" Jana korjasi Impin kysyttyä Herkosta. "Siis tämä toinen lapsi, saan sen kihlattuni Vilin kanssa. Herkolla on Sandran huoltajuus ja minulla Alexin, olemme sopineet niin", Jana antoi paremman kuvan hänen ja exänsä väleistä.



"No, kyllähän meillä aika iso talo on. Ainakin remontti on tullut valmiiksi, kun Vili oli puikoissa! Palveluksen?"
"Niin... Olet paras ystäväni... Voinhan luottaa siihen että teet minulle iiiihan pienen palveluksen sitten, kun tarvitsen apuasi?"
"Totta kai!" Jana ei kuullut Impistä puhelun jälkeen enää mitään. Hän oli itse jotenkin niin kiireinen, ettei muistanut koskaan soittaa tälle, eikä uutta puhelua kuulunut.



Myös Vili oli kanssakäymisessä vanhojen tuttujen kanssa. Herkko oli alkanut ilmestyä mielivaltaisesti taloon ja tällä kertaa hän löytyi Alexin huoneen tietokoneelta Vilin tultua töistä aikeissaan katsoa sähköposti.



"Oh, juustoa ja viiniä..." Herkko ihasteli ääneen. Vilin silmäkulma alkoi nykiä. Miksei tuo pahanilman lintu jättänyt hänen uusioperhettään rauhaan? Häntä myös ärsytti, sillä hänestä Herkko oli super-paljon coolimpi kuin hän itse, hän oli epävarma halusiko Jana olla hänen kanssaan aina, kun blondin kutrit heilahtivat paikalle.



"Olisikohan mitenkään mahdollista, ettet tulisi tänne enää omine lupinesi?" Vili pyysi hilliten raivonsa.
"Ei. Ei olisi. Tyttöystäväni ja poikani asuvat täällä, joten saan kulkea miten mielin"; Herkko nyrpisti nenäänsä Vilille.



"Teknisesti katsoen hän ei ole tyttöystäväsi enää, vaan minun kihlattuni", Vili kirskutti hampaitaan.
"Voi olla, mutta varo vaan! Hän on saanut sinut pikkusormensa ympärille ja kohta hän pompottaa sinua miten lystää! Niinhän minullekin kävi! raadoin töissä ja käytin kaikki rahani häneen... Oletko varma, että tunnet edes häntä?" Herkko varoitteli. Vili ei voinut sille mitään, että nuo sanat alkoivat painaa häntä.



Parin päivän kuluttua Vili löysi itsensä vaateostoksilta Janan patistamana. Nainen ei halunnut katsella kammottavaa työhaalaria enää päivääkään.
"Ethän sinä enää edes työskentele siinä firmassa!" oli hän sanonut. Vili keräsi tylsiä perus villapaitoja ja kantoi ne kohti kassaa.



Kassanhoitaja oli mukava nuori mies. Vili halusi jäädä rupattelemaan tämän ymmärtäväisen kasvon kanssa.
"Sitten menimmekin jo kihloihin, enkä tiedä, onko tämä kaikki tapahtunutkin aivan liian nopeasti! Ja se hänen exänsä... Hän on niin paljon siistimpi kuin minä, mitä, jos jana jättää minut hänen takiaan?" Herkko selitti.



"Jaa", kassapoika vastasi mielenkiinnottomasti.
"Juuri tuossa pidän sinusta, aina ajan tasalla!" vili kehui (poikaa jonka nimeä ei edes tiennyt).
"Mikset vain ystävysty sen exän kanssa, jos se on niin siisti tyyppi?" poika kysyi.



"Paras idea ikinä!" Vili innostui. "Jos et voita heitä, liity heihin! Sinun kanssasi voisi puhua vaikka koko päivän!"
"Apua..." poika huokaisi.



Kun Vili palasi kotiin, Herkko oli juuri siellä missä hän ajattelikin: Alexin tietokoneella.
"Heippa, veli!" Vili tervehti iloisena.



"'Veli'?" Herkko toisti ihmeissään.
"Niin! Anteeksi, että olen ollut tyly sinulle aiemmin! Haluiasin olla ystäviä! Katso, ostin vaatteetkin samalla meshillä kuin sinulla on!" Vili ylisti.



"Ai naisvaras haluaa olla ystäväni?" Herkko toisti kuulostaen kiukkuiselle.
"Ei! Tai kyllä! Siis, ei tarkoitukseni ollut varastaa mitään!" Vili etsi oikeita sanoja. Herkko sulki silmänsä ja mietti hetken (ensin taas ihasnaa viiniä ja juustoa, sitten töihin tehtävää Niirasen Tommin raporttia ja sitten tätä tilannetta).



"Ollaan vaan kavereita! Ruvetaan bestiksiksi!" Herkko päätti.
"Todellako?!" Vili yllättyi. Hän oli varma, että Herkko oli valmistautunut mätkimään häntä päin näköä.



Pian koitti sekin päivä, että Janan oli aika päästää maailmaan uusi elämä. Hän oli juuri yksin alakerrassa tuntiessaan polttojen alun.
"Hei, joku!" hän huusi tukahtuneella äänellä.



"Nyt se tulee, nyt se tulee", hän hoki hysteerisesti itsestään. Vaikka viime synnytyksessä hän oli kokenut tämän kaksikin kertaa, oli siitä kuitenkin aikaa niin paljon, että tämä tuntui yhtä järkyttävälle.



Herkko juoksi juuri parahiksi alakertaan nähdäkseen pienen tyttövauvan ilmestymisen. Molemmat aikuiset haukkoivat henkeään armottoman söpöyden edessä.



"Miksi edes juoksin alas, ei se minun lapseni ole", Herkko lopulta tajusi kiukutella. Jana ei häntä kuunnellut. Hän oli sata prosenttisen keskittynyt uuteen lapseensa.



Herkko siirtyi pöytään syömään sinne tarjoiltua lohiannosta.
"No, kaunis vauvahan se on", hän myönsi.



Jana kuunteli ensi kertaa miehen mutinaa. Sanoiko Herkko oikeasti pitkäasta aikaa jotain mukavaa.



"Mikset antaisi tytön nimeksi Lina? Sopisi noin söpölle tyttärelle", Herkko kysyi mussutelle ruokaansa.
Jana katsoi exäänsä ja tunsi hetken taas lempeyttä tätä kohtaan.



"Oletkos sinä Lina?" Jana kyseli pikkuiselta, joka tuhisi hänelle vastaukseksi. "Taidan sinä olla", hän hymyili.



Tässä kohtaa pieni katsous taloon, jonka yläkerta on valmistunut. Oranssi huone tietysti Alexin ja vaaleanpunainen Linan, mukan myös uusi kylppäri.



Herkko seurasi Janaa yläkertaan, jonne uusi pieni perheenjäsen peiteltiin nukkumaan.
"Minulla olisi sinulle asiaa"; Herkko sanoi harkiten.
"Kerro pois vain!" Jana oli nyt erityisen hyvällä tuulella.



"Tuo synnytys toi mieleen omat lapsemme", Herkko jatkoi.
"Joiden syntyessä olit nukkumassa", Jana kiusoitteli takaisin.



"Kuuntele nyt, Jana," Herkko yritti.
"Kokoajan", Jana naurahti.
"Tiedän, että olen ollutinhottava, mutta se johtuu siitä, että ikävöin sinua. Ja..."
"Kyllä minäkin joskus muistelen sitä aikaa", Jana myönsi.



Herkko ei enää jaksanut keskeytyksiä vaan tarttui Janaa hellästi ja veti tämän suudelmaan. Hämmentyneenä nainen vastasi. Hänen ajatuksensa lähtivät hurjaan kierteeseen.



Pari irtaantui hiljaa ja tuijotti vain toisiaan. Jana tunsi sydämensä jyskyttävän tuhatta ja sataa.



Sitten Herkko vain kääntyi kannoillaan ja suuntasi hiljaa kohti alakertaa.
"Hei, odota! Et voi lähteä noin vain!" Jana huusi miehen perään.



Turhautuneena Jana paineli perässä alakertaan.
"Meidän on puhuttava asiat halki!" hän paasasi.



"Mitkä asiat?" alakerrassa vastaan kävelevä Vili kysyi uteliaana.
"Aam", Jana vain äännähti yllättyneenä.



"Niin?" Vili kysyi.
"Me... Ei kun minä! Tai, että... Siis..." Jana ei keksinyt yhtään järkevää jatkoa lauseelle.
"Teidän vauvanne syntyi", Herkko auttoi vähän.



"Justiinsa niin! Vauva tuli!" Jana huudahti helpottuneena.
"Vai, että vauva", Vili hymyili.



Sitten Vilikin vasta tajusi, mitä hänelle oli kerrottu.
"Vauva! Uskomatonta! Missä hän on?! Ja minä vain nukuin!" hän taivasteli ja oli pakahtua onnesta.
"Meille syntyi tytär", Jana hymyili ja alkoi saada itsekin vasta ajatuksensa kasaan.



"Voi ei, miten ihanaa!" Vili ylisti. "Ensimmäinen yhteinen lapsemme! Annoitko hänelle jo nimen?"
"Kyllä, annoimme... Annoin hänelle nimeksi Lina"; Jana sanoi lempeästi.



"Hän on yläkerrassa", Jana kertoi ja Vili suorastaan juoksi rappuset ylös. Jana kääntyi katsomaan merkitsevästi Herkkoa.
"Mitä?" tämä vain kysyi ja vältti pistäviä silmiä.



Alex oli leikkimässä itsekseen huoneessaan. Hänen lempi kuvitelmansa oli avaruusraketti, joka haki iskälle kuusta juustoa syötäväksi. Joku kuitenkin tömisteli halki painottoman avaruuden rikkoen illuusion.



Alex ahdistui aina Vilin yrityksistä tutustua häneenä. Yleensä tämä kysyi oliko hänellä ystäviä ja mitä he tekivät ja kun totuus oli, ettei hänellä ollut kuin yksi, ei aihe ollut mieluisa. Tällä kertaa puhalsi kuitenkin uudesta suunnasta:
"Olemme alkaneet hieman väärällä jalalla. Ruvettaisiinko ystäviksi?" Vili kysyi.



"Kiitos, mutta olen mielummin oman ikäisteni ystävä", Alex hylkäsi tarjouksen.
"Äläs nyt, kamu!" Vili yritti vielä nuorekkaasti.
"Hei, Vili, oikeasti", Alex nosti kätensä torjuvasti.



Viliä ei Alexin kieltävä vastaus lämmittänyt.
"Eikö me voitaisi yrittää, hemmo?" hän nurisi huuli mutrussa. Alex pyöräytti silmiään.



"Sinä olet rikkonut äitinä ja isäni välit, enkä saa isää takaisin ennen kuin sinä häivyt! Kuvittelitko, että haluaisin olla ystäväsi? Äläkä sano 'hemmo', ei kukaan käytä sitä sanaa paitsi huonot suomentajat televisiossa!" Alex huudahti. Vili järkyttyi tästä tunteiden purkauskesta.
"Miten minä olisin voinut ennustaa, että rakastamallani naisella onkin jo mies, joka luulee olevansa yhä hänen kanssaan!" Vili puolustautui loukkaantuneena. Hänen jos-et-voita-liity -taktiikkansa ei ollut purrut yhtä hyvin Alexiin kuin tämän isään.



"En jaksa kuunnella tätä!" Alex tukki korvansa ja yritti tunkeutua sienän läpi pakoon.
"Kuten haluat..." Vili sanoi ja lähti niine hyvineen.



Seuraavana aamuna Herkko oli tullut ennen töitä tekemään, tietenkin, Semineille aamiaista. (Munakas on hänen bravuurinsa.)



"Huomenta!" Vili tervehti istuen pöytään.
"Huomenta komistus", Herkko vastasi uudelle ystävälleen.



"Teidätkö, sinun poikasi on vaikea tapaus..." Vili päätti avautua. "Olen useaan otteeseen koittanut ystävystyä hänen kanssaan, mutta eilenkin hän vain huusi minulle. Ja sanoi, että minun pitäisi häipyä, jotta voisit olla hänen isänsä."
"Vai niin, vai niin", Herkko vastasi pohdiskellen. "Hän on sellainen... vaikea."



"En tajua mitä teen väärin, mitä enemmän yritän, sitä enemmän hän vihaa minua!" Vili tuskaili.
"Ei hän sinua vihaa, ei kukaan voi", Herkko vastasi. "Minä voin yrittää puhua hänelle..."



"Tai sitten vain häivyt ja jätä tämän väen omaan arvoonsa!" Herkko naurahti.
"Ei ole hauskaa. Emme voi elää koko ikäämme vihoitellen", Vili vastasi nyrpeänä.



"Minusta..." Herkko aloitti. "Minusta olisi ihana karata kanssasi..."
"Mitä tarkoitat?" Vili ihmetteli. Herkon sävy oli muuttunut täysin aiempaan verrattuna.



Herkko poimi Vilin käden omaansa.
"Minä taidan olla ihastunut sinuun, Vili", hän sanoi silittäen hellästi tämän kättä.
"Minä..." Vili etsi sanoja hämmentyneenä. Tätä hän ei olisi arvannut tapahtuvaksi vielä hetki sitten! Perhpset myllärsivät hänen vatsassaan. Se oli tuttu tunne...



"Minäkin olen sinuun!" hän myönsi lopulta hymyillen.



"Meidän täytyy saada olla yhdessä", Herkko julisti ottaen tiukemman otteen.



"Ehkei karkaaminen olisikaan huono ajatus..." Vili hymyili silittäen Herkon käsivartta.



Rakastavaisten suunnittelu keskeytyi, kun käytävästä kuului askelia ja Janan ääni huhuili huomenta.



"Mitäs te siellä supisette", Jana naurahti etsien tuttipulloa jääkaapista.
"Eii mitään"; Vili vastasi ja hihitteli kuin pieni tyttö.



"Meidän täytyy puhua vielä salassa"; Vili kuiskasi Herkolle, mutta tämä pysyi vain vaiti ja tökki munakasta haarukalla.



Kun Herkko oli lähdössä, Vili seurasi häntä ulos.
"Milloin me lähdemme?" hän kysyi innoissaan.
"Tätä pitää suunnitella ensin! On lapset ja kaikki, ei noin vain voi mennä! Sinun täytyy odottaa ja ajatella kokoajan minua!" Herkko neuvoi.
"Onnistuu!" Vili hihkaisi.



"Heihei, ihana isäni!" Alex toivotti. Hän oli lähdössä kouluun. Miehet keskyttivät taas jutustelunsa ja odottivat kunnes keltainen bussi oli kadonnut näkyvistä. He vaihtoivat pikaisen suudelman ja Vili jäi katselemaan kuinka Herkko käveli auringonnousuun.

Jana olisi halunnut tavata lapsensa. Alex oli jo kasvanut taaperoikään ja hän halusi palavasti tietää millainen menijän nuoren äidin esikoistyttärestä, Sandrasta, oli kehittynyt. Luurin toisesta päästä kuului kuitenkin aina kieltävä vastaus. Herkko ei antanut Sandran, tai itsensä, olla missään tekemisissä Jana Seminin kanssa.



Talo tuntui hiljaiselle ja kolkolle ilman miestä. Jana oli pitkän tauon aikana alkanut kaipaamaan myös tuota saamatonta muron mussuttajaa.



Ruokaakin piti valmistaa enää vain yhdelle. Hiljaisuudessa Jana ehti taas miettiä menneisyyttään. Hänellä ei ollut mitään muistoja ennen Herkkoa. Ei ketään muuta kuin poikansa Alex. Kyllä kuka vain sim alkaa kaivata aikuista seuraa ajan kuluessa.



Mahdollisesti lyhytkasvuinen mies alkoi taas kummasti kiinnostaa Janaa. Hän oli varma, että uusi platinan häikäisevä tukka saisi keltanutun kietoutumaan hänen sormensa ympärille.



Viliä kuitenkin kiinnosti edelleen enemmän ufot ja Janan synnyinplaneetta, kuin uudet hiukset. Jana palasi ufonsa kyydistä maanpinnalle ja totesi itsekseen olleensa jo melko epätoivoinen.



Hän tavasi Vilille vielä kuin pikkulapselle, ettei ollut millään lailla yhteydessä ulkoavaruuteen tai mihinkään siihen liittyvään. Miksei tämä mies vain voinut olla normaalilla tavalla hänestä kiinnostunut?!



Puheenaiheen vaihduttua normaaleihin simeihin Vili protestoi heti äänekkäästi hukottelemalla ja ilmoitti, että hänellä oli Simlandian Sanomien kierros kesken.



"Sinä olet lempi mieheni", Jana hymyili pojalleen. Hän päätti omistautua tälle ja antaisin Sen Oikean löytää hänet. Hän leikkautti jopa pitkät hiuksensa tunteakseen itsensä äidimmäksi (mutta ei vaihtanut korsettipaitaansa ja piikkikorkkareita).



Alex olikin äidin kiltti poika. Häntä vähän ujostutti ja kiukuttivat muut ihmiset, mutta lämpeni hitaasti kaikille (=äidilleen+lastenhoitajalleen). Hän viihtyi paljon omissa oloissaan ja soitti mielellään kellopeliä.



"Soittaisitko taas äidille jonkun kauniin laulun?" Jana pyysi pikkuiselta. Alex innostui aina, kun sai miellyttää äitiään.



(Huomatkoo Janan käytännöllinen urheiluasu.) Jana tilasi ruokaostokset aina samasta firmasta. Hänellä ei ollut kamalasti aikaa käydä itse kaupassa, eikä vieraita kiukuttelevan Alexin kanssa oikein halunnutkaan. Hän piti myös heidän omasta vakiolähetistään, joka oli puhelias ja ystävällinen.



"Miten menee tänään Rouva S?" Vili -niminen (kuten postinkanatajakin!) mies tiedusteli vitsikkäästi.
"Voi Vili, minähän olen jo sanonut, että neiti!" Jana naurahti ottaen tilauksensa vastaan.



Jana ja Vili heittivät aina hyvää läppää ja tulivat hyvin toimeen. Jutustelu oli kuitenkin jäänyt aina työasioihin, kunnes eräänä iltana Vili soittikin Janan kotiin. Häntä oli jäänyt vaivaamaan eräs pian viimeisen käyttöpäivän saavuttava leipäpaketti ja oli päättänyt varoittaa Semineitä lähestyvästä uhkasta. Pian soittelu laajentui bisneksestä myös kuulumisten vaihteluun...



Eikä aikaakaan, kun Jana alkoi tilata ruokaa jo vähän turhankin paljon.
"Kiitos, että toit tämän sokerin! Meillä on enää puoli pakettia jäljellä, kuvittele, jos leipoisinkin huomenna kolme kakkua! Siitä ei tulisi mitään!" Jana kiitteli liioitellun huojentuneena.



"Ilo oli kokonaan minun. Autan mielelläni kauniita neitejä hädässä", Vili nyökytteli tärkeänä.
"Neitejä? Ensikerta, kun et sano minua Rouva S:ssäksi", Jana kiusoitteli muka tiukasti.



"No, eiköhän tässä jo tarpeeksi tuttuja olla", Vili tuhahti. "Johan se on minunkin aika oppia, että noin ihana nainen voi olla myö neiti ja vapaa", hän lisäsi ja iski silmää.



Vili oli alkanut ruoantuonti reissuillaan vierailla ihan talon sisätiloissa asti ja ehdottikin aina, että hän ja Jana viettäisivät aikaa yhdessä, kun työt oli tehty. Jana oli esitellyt pikku-Alexinkin Vilille, eikä poika enää ujostanut miehen seuraa.



"Vili, Vili!", Alex sanoi.
"Alex, Alex", Vili vastasi ja taputti pojan päätä. Tämä oli heidän oma juttunsa. Janasta se tuntui niin pöljälle, että hän järkyttyi aina, kun kaksikko alkoi huudella toistensa nimiä.



Pian Jana sai huomata näkevänsä Viliä joka päivä. Ja silloin, kun ei nähnyt, hän ajatteli tätä taukoamatta. Perhoset lehähtivät lentoo hänen mahassaan aina, kun miehen työauton ääni kuului pihalta.



Jana vaistosi myös Vilin sydämmessä lämpenevän kipinän. Hän alkoi flirttailla avoimesti tälle ja näyttää lempeitä tunteitaan tätä kohtaan.



Eräänä iltana Vilikin antautui tunteitensa valtaan. He olivat juuri käyneet kiivasta keskustelua siitä, oliko Jana valinnut oikean merkkisiä kaurahiutaleita, kun he olivatkin yhtäkkiä aivan lähellä toisiaan, tuijotellen toistensa silmiin. Vili kiersi kätensä Janan ympärille ja veti tämän intohimoiseen suudelmaan, kuin olisi kauankin estellyt itseään tekemästä tätä.
"Olen jo kauan estellyt itseäni tekemästä tuota"; Vili sanoi hymyillen suudelman vihdoin saavutettua loppunsa.

Aika Janan ja Herkko Karpalon ensitreffien jälkeen oli kulunut kuin siivillä. He olivat pian muuttaneet yhteen. Herkko oli suunnitellut heille uuden talon ja ryhtynyt heri rakentamaan sitä. Mitä pidempään aika kului, sitä ahdistuneemmiksi Jana tunsi itsensä ja vuosia keskeneräisessä röttelössä. Aamut illat he söivät rahan puuttuessa muroja ja purkkiherkkuja.



Talo nieli kaiken ylimääräisen tulematta silti valmiiksi. Jana odotti heidän esikoistaan, eikä voinut itse käydä töissä. Herkko taas oli jämähtänyt uransa pohjalle 1. tason palkkaan. Huoli vauvan tulevaisuudesta ja omasta hyvinvoinnista painoivat perheen ilmapiiriä.



(Talonrähjä.)



"Tuo mies ei tee muuta kuin nukkuu", Jana mietti ärtyneenä nähdessään kuorsaavan ukon jälleen paikallaan.



Mammonatavoitteinen Herkko kiersi noidankehää. Ensimmäisinä päivinä muuton jälkeen hän oli sairastunut masennukseen, koska ei ollut löytänyt töitä (mammonatavoite). Psykiatrin piti kahdesti saman päivän aikana antamaan hänelle shokkiterapiaa. Masennuksen helpotettua muut asiat eivät edelleenkään toimineet. Jana muisteli vihaisena koko ajan puhelimessa lörpöttelevää ukkoaan, joka pisti kaiken laiskottelun ja saamattomuuden vahan sairautensa piikkiin.



Puhelimen jatkuva käyttö ei olisi ollut puoliksikaan niin paha asia, jos se olisi ollut ilmaista ja jos luurin toisessa päässä olisi ollut kuka tahansa kuin Ringa Kettunen. Röyhkeästi Ringa ja Herkko vetelivät kysymättä Janan laittaman ruoan tuskin kiittämättä ja supisivat sisäpiirin juttujaan tirskuen kuin mitkäkin.



Pari kävi nykyään monia kiivaita keskusteluja päivässä. Jana valitti närkästyneenä ja Herkko toppuutteli ja vähätteli heidän ongelmiaan.
"Voisitko sinä lainata minulle vähän rahaa?" mies kysyi ruokapöydässä.
"En", Jana tokaisi murojensa lomasta.
"Aion tehdä voittoa, maksaisin sen pian viisin kertaisena takaisin!" Herkko hehkutti.



"Sinun ainoa voittosi on ollut Kimplessä kaksikymmentä vuotta sitten", Jana ärisi. Hän oli aiemmin antanut miehen käyttää heidän varojaan miten halusi, mutta nyt ne tuntuivat menevän uhkapeleihin ja turhiin sijoituksiin Herkon yrittäessä epätoivoisesti löytää helppo tietä rikkauksiin.
"Miten voit sanoa noin!" Herkko painoi käden suulleen järkyttyneenä. "Ajattelisit vähän, minulla on masennus!"



"Sitä paitsi Nokian kurssit ovat nouseet viime aikoina, joten ajattelin..."
"Johan se on huomattu, että minun kuuluisi hoitaa kaikki ajattelu tässä perheessä, kun sinä et saa edes seiniä tapetoitua", Jana oli kuin myrkyn niellyt (eikä ihme, kun murotkin lemusivat jo vanhuuttaan).



Myöhemmin Herkko löysi Janan uppoutuneena mietteihinsä "Sim menneisyydestä" -taulun edestä. Jana pohti usein oliko Herkko ollut sittenkään taulun esittämä henkilö. Hän säikähti miehen ilmestyttyä taakseen kuin tyhjästä.



"Mitä sinä täällä taas tuijottelet?" Herkko yritti kysyä hymyillen avovaimoltaan. Jana ei jaksanut edes vastata vaan kääntyi vain mennäkseen makuuhuoneeseen.
"Hei, älä aina kävele pois!" Herkko puuskahti. Jana pysähtyi hämillään paikoilleen.



"Sinä olet nykyään aina ihan missä lie maailmoissa ja sähiset kuin kissa pistoksissa! Anteeksi vain, mutta puhun nyt ihan suoraan", Herkko pauhasi. "Minä en jaksa tämmöistä enää!"
Jana tuijotti raitahousua. Sydän alkoi takoa hieman nopeammin hänen rinnassaan.
"Halutako siis erota?" hän kysyi ja tunsi käsiensä hikoontuvan.



"Ei, ei, ei", herkko korjasi äkkiä tarttuen Janaa käsistä. "Minusta vain tuntuu, että meillä on ongelmia, haluan korjata ne. En halua menettää sinua mistään hinnasta."
Jana oli yhtä aikaa helpottunut ja ahdistunut. Hän ei tiennyt mitä itse enää halusi. Aina, kun Herkko otti häntä hellästi käsistä tällä tavoin, hän tunsi olevansa kuitenkin sulaa vahaa. Läheisyys toi hänen mieleensä heidän ihanat ensitreffinsä.



"Meillä molemmilla on petrattavaa!" Herkko totesi.
"Molemmilla vai? Senkin törkimys!" Jana vitsaili ja hymyili Herkon iloksi tälle ensimmäistä kertaa viikkoihin.



Vaikka parisuhde oli saatu pieneen noususuhdanteeseen (kuin Nokia) Jana tunsi silti epävarmuuden kokoajan mielessään. Hän näki painajaisia itsestään pettämässä Herkkoa ja Herkosta pettämässä itseään. Ja että heidän lapsensa syntyi kissana.



Jana oli myös kuolemanväsynyt ja stressaantunut. Raskaus ei todellakaan ollut helppo: kokoajan sai ravata oksentamassa ja ruokapöydästäkin jana oli useaan kertaan löytänyt itsensä pää murokupissa nukahdettuaan kesken aterian.



Lopulta aika oli kypsä. Synnyty alkoi hyvin yllättäen Janan riidellessä Herkon työkaverin kanssa siitä, kumman vuoro oli käydä vessassa. Paidaton mies oli kauhuissaan Janan yrittäessä kirkua miestään paikalle.



Vastapainoksi vaikealle raskaudelle Jana koki nopean ja helpon synnytyksen. Paidaton kaveri oli saada sydän halvauksen huokaisi helpotuksesta vauvan putkahdettua naisen käsivarsille.



Jana koitti lähteä ilmoittamaan Herkolle, että hän oli huono isä, kun ei synnytykseenkää auttamaan tullut, kun hän tunsi vielä lisää supistuksia.
"Mitä ihmettä?! Synnytin jo!" Jana kauhistui.
"En minä tiedä!" paidaton mies melkein kiljaisi (hän ei halunnut olla vastuussa kenenkään vauvoista tai vaimoista tai vaivoista tai mistään v:llä alkavasta).



Tyttövauvaa seurasi perässä poika! Jana ei ollut aavistanut, että hän voisi odottaa kaksosia.



Helpotusta ja onnea seurasi kuitenkin raivo: missä oli Herkko, kun hän olisi eniten tukea tarvinnut? Se kurja, saamaton...



Jana oli suunniltaan löydettyään miehen makoisasti käpertyneenä peiton alle. Hän marssi kovaäänisesti sängyn eteen ja asetti yhden vauvoista maahan näytille.
"Siinä on lapsesi! Herra-kuorsaan-enkä-kuule-synnytystä!" Jana nalkutti.
"Mitä...?" Herkko kysyi pyörällä päästään. "Mikä lapsi? Mikä synnytys?"



"Minä kaipasin sinua! Kaipasin todella! Luulin, että voin luottaa sinuun! Meidän suhteessamme piti alkaa paremmat ajat!" Jana kihisi heti, kun Herkko sai itsensä ylös sängystä.
"Tarkoitatko, että vauva todella syntyi?! Sehän on mahtavaa!" Herkko hurrasi tohkeissaan.



Herkon huomattua lapsen lattialla hän rynnisti oitis tämän luo.
"Hoida sinä vaan mahtavaa poikaasi, minä menen nyt ulos nauttimaan siitä vapaa-ajasta, joka minulle kuuluu!" Jana kivahti tömistellessään ulos ovesta.



Herkko ei jaksanut välittää välittää naisensa vuosisadan känkkäränkkäkohtauksesta. Hän heijasi onnellisena purppuran väristä poikaansa ja tuuditteli tämän vanhaan kehtoon, jossa hän oli itsekin vaippaiässä nukkunut.



Sitten hän muisti taas töistä kotiin kutsumansa paidattoman kaverin.
"Moi taas, oletko viihtynyt?" Herkko moikkasi ystävällisesti. Paidaton ei halunnut edes vastata kysymykseen talossa, jossa vieras jätettiin yksin katselemaan vieraiden naisten synnytystä ja televisiota.
"Minkäs annat nimeksi?" hän vain tiedusteli tuoreaalta isältä.



"Alex, isoisäni mukaan!" Herkko kertoi ylpeänä.
"Se on kiva", paidaton mies myönsi. "Entä sille toiselle?"
"Mille 'toiselle'?" Herkko ihmetteli. Yrittikö mies kysyä vauvan toista nimeä epäonnistuneesti?
"Toiselle vauvalle."
"No, ei me olla vielä toista suunniteltu."
"Ei, kun sille, joka on vielä vessassa. Vaimosihan synnytti niitä naperoita siellä kuin lentokone laskuvarjohyppääjiä!"



Hetken Herkko vain tuijotti miestä tajuamatta mitään.



Sitten hän tajusi ja juoksi vessaan, jossa tyttö-vauva polo inisi itsekseen. Herkko oli suunniltaan. Ensiksi siitä, että hänellä olikin kaksi vauvaa ja sen jälkeen siitä, että Jana oli vain jättänyt elävän pikku olennon vessan lattialle! Joka kaiken lisäksi oli itseasiassa nurmikko.



Hellästi Herkko nosti tytön käsivarsilleen ja koitti antaa sille niin paljon rakkautta kuin pystyi korvauksena lattialle jättämisestä. Hän risti tämän Sandraksi ukkinsa toisen nimen mukaan(?).



Vaikka Herkko ei muistanut edes paidattoman miehen nimeä, hän pyysi tätä auttamaan itseään lasten hoitamisessa kunne Jana tulisi takaisin. Se vaati vähän suostuttelua, mutta kyllä mies lopulta suostui ja ryhtyi heti laittamaan heille päivällistä. Apu oli suuri, kun kehtojakin oli vain yksi ja toista vauvaa oli kokoajan heiluteltava sylissä.



Illalla Jana lopulta palasi. Neidolla oli uudelleen värjätyty hiukset ja kassikaupalla kalliita vaatteita. Sanaakaan sanomatta tämä paineli kaappaamaan toisen lapsistaan syliin. Herkko naksutteli kärsimättömänä sormiaan, eikö tuolla bitchillä ollut mitään sanottavaa törkeän käytöksensä jälkeen!



"Kuules nyt...!" Herkko aloitti äkäisesti, mutta Jana keskeytti hänet.
"Shh, vauvat hermostuvat..."
"Sanonko kuka tässä hermostuu!"



Herkkoa epäillytti jättää Jana keskenään vauvojen kanssa. Tämä oli käyttäytynyt niin kummallisesti, ties mitä talosta edes olisi jäljellä, kun hän palisi hermoraunion naisen luo. Mutta ei auttanut kuin vetää pellekuteet niskaan ja lähteä viihdyttämään lapsia synttärijuhliin. Väsyneenä hän sitten palasi kahdeksan tunnin päästä...



Hän olisi halunnut lösähtää suoraan sängylle, mutta hämmentyi, kun makuuhuone ei näyttänyt sille kuin ennen. Jana oli remontoinut taloa hänen poissa ollessaan ja tehny makkarista lastenhuoneen!



Herkko siirtyi katselemaan takremmin ympärilleen muuallakin talossa. Vaikka lastenhuone oli tehty, ei siellä ollut kehtoja vaan ne nököttivät olohuoneessa. Lisäksi lapset eivät vielä vuosiin nukkuisi oikeassa sängyssä, joten sellainen oli turha olla. Kauhukseen Herkko huomasi Sandran makoilevan taas lattialla! Haisevana ja nälkäisenä.



Herkko kääntyi keittiötä kohti (sekin oli muuttunut), josta hän löysikin vaimokkeensa tiskaamassa.
"Mitä täällä on käynyt, miksi Sandra on lattialla?" hän tenttasi. Hän oli suunniltaan, mutta myös huolissaan. Jana ei selvästi ollut oma itsensä.



"Mitä touhuat oikein selkäni takana? Minä olin remonttivastaava. Missäs me nukutaan kun teit makkaristakin lastenhuoneen?" Herkko jakoi, kun ei saanut vastausta ensimmäisiin kysymyksiinsä.
"Minä purin ylimääräisen tilan ja tein tästä siitimmän paikan!" Jana kertoi innoissaan.
"No ihan sama, mutta mitä vauva tekee lattialla itkemässä?" Herkko jatkoi tiukasti.



"Kokeilitko sinä nostaa häntä itse?" Sandra kysyi toiveikkaana.
"No.. en... en tietenkään!" Herkko koitti sanoa puolustavasti, vaikka tajusi itsekin olleensa typerä, kun oli jättänyt lapsen sinne.
"Aa..." Jana sanoi pettyen. "Hän... hän on sairas..."
"No varmasti on, kun tuollalailla heitteille jätetään!"



Jana sulki silmänsä ja veti syvään henkeä.
"Meidän on... erottava", hän sai sanat suustaan ulos.



Herkko järkyttyi.
"Mitä sinä sanoit?"
"Sandra on saanut bugi -nimisen viruksen... Häneen ei voi koskea, ei syöttää, kylvettää..."Jana sanoi hiljaa. Sekamielisyys paistoi hänen silmistään. "Ainoa keino on, että sinä etsit itsellesi ja hänelle uuden kodin. Silloin hän ilmestyy mukanasi uudelle tontille."
Herkko oli kuullut bugista ennenkin, muttei voinut uskoa että toinen juuri hänen esikoisistaan sairastuisi. Ja näin pian...



Seuraava päivä oli hiljainen. Herkko oli nukkunut sohvalla ja Jana makuuhuoneessa, jota Herkko oli alstenhuoneeksi luullut. Jana koitti jutella jotain, mutta Herkko pysyi vain hiljaa.



Hän oli kysynyt, eivätkö he, koko perhe, olisivat voineet muuttaa yhdessä pelastaakseen Sandran, mutta Jana sanoi sen olevan liian monimutkaista. Herkosta ei. Hänestä oli itseasiassa päivän selvää, että nainen vauvan kustannuksella halusi hänestä eroon.
"Minne menet tänään töissä?" Jana koitti udella aamiaisella (joka ei ollut edes muroja!). Herkko ei suostunut vieläkään puhumaan mitään.



Hän nousi pöydästä valmistautuakseen töihin.
"Älä viitsi!" Jana yritti vielä. "Tämä suhde on ainakin kuin uppoava laiva, kun et suostu puhumaan minulle!".



Herkko heitti työvaatteet niskaansa. Herkolla oli kamala olo. Hän pelkäsi tulevaa ja tätä hetkeä.



Jana huokaisi syvään oven paukahdettua kiinni miehen perässä. Kyllä Herkko lopulta ymmärtäisi, että näin oli parempi...



Hän katseli jälleen tuota erityistä kuvaa. Hän tiesi, ettei se ollut Herkko, oli tiennyt jo pitkään.



Hän meni olohuoneeseen ja tunsi kipua rinnassaan kohdatessaan avuttomana itkevän lapsensa. Hän olis halunnut nostaa tämän syliin, lohduttaa, että kaikki oli hyvin...



Hän yritti varovasti koskettaa, mutta kuin oudon voiman estämänä, hän ei kyennyt liikkumaan. Hän pystyi vain seuraamaan sivusta toisen nälkää.
"Kumpa saisin edes hyvästellä hänet..." Jana tunsi kyynelten nousevan kuumottaviin silmiinsä.



Jana notkui koko päivän sisällä. Hän hoiti Alexia ja vähän väliä yritti noukkia Sandrankin hoiviinsa. Yritykset olivat turhia ja Jana joutui tukahduttamaan äidin vaistonsa. Kun hän tuli keittiöstä valmistettuaan illallista, oli Herkko jo palannut töistä ja vaihtanut oloasuun. Hän istui uhmakkaasti sohvalla ja piteli suurieleisesti lehden vapaat asunnot -osiota käsissään.



Hän tuijotti Janaa ensin, kuin toivoen, että tämä estäisi häntä, mutta kun vastalauseita ei kuulunut, hän jatkoi palstan tutkimista. Jana oli suruissaan. Hän toivoi, että Herkko vielä puhuisi hänelle ennen muuttoa, ettei heidän tarvitsisi hoitaa asioita riidoissa.



Janan toive oli kuitenkin turha. Heti seuraavana aamuna, hänen vielä nukkuessaan, Herkko nousi, puki työvaatteet päälleen ja otti Sandran syliinsä. Tuntui hyvälle pidellä omaa lastaan vihdoin taas sylissä. Ulkona auto tööttäsi. Herkko oli päättänyt ottaa Sandran mukaan töihin ja sieltä he siirtyisivät uuteen kotiinsa suoraan, ilman hyvästejä. Jana saisi kärsiä. Jos hän ei halunnut Herkkoa, ei hän saisi tavata Sandraakaan.



Huhhh, tuntuu että tähän osaan tuli yhden kuvan alle tekstiä enemmän kuin tavallista... Ei se haittaa, vaikka itse tykkään lukea enemmän, jos tekstiä on tosi vähän kuvaa kohti :D Seuraavaan osaan on jo kuvat otettuna, katsotaan miten kaksoset kasvaa ja miten muutenkin Herkon ja Janan kanssa käy!