Jana katseli ympärilleen pienessä yksiössä. Hän ei tiennyt oliko valinnut itse itselleen sinisen sängyn. Se tuntui kummalliselta. Pitikö hän sinisestä?
Itseasiassa, hän ei muistanut oliko sininen hänen valintansa. Hän ei muistanut myöskään mitään keltaisista keittiötasoista.
Mutta hän oli myös melko varma, ettei tiennyt näistä tavaroista mitään. Jotkut asiat tuntuivat tutuilta, vaikkei varsinaista muistikuvaa niistä ollutkaan. Tämän talon tavarat eivät tuoneet mitään tuttua tunnetta mieleen.
(Mennään nyt kierros loppuun...)
Varmasti Jana muisti vain farkkuhaalarisen nallen. Hän ei kuitenkaan ollut kertaakaan nähnyt sellaista pikku talossa. Vai oliko? Jos se oli vain häipynyt. Nalle oli kyllästynyt hänen alituiseen juopotteluunsa ja sanonut, että "Pidä tunkkis". Jana ei tiennyt oliko hänellä alkoholiongelma, mutta se voisi selittää miksei hän muistanut koko elämästään yhtikäs mitään nallen lisäksi. (Tosin jostain alitajunnasta hän saattoi varmuudella sanoa, että ranskalaiset ja vanhat kunnon Turtlesit olivat hyvä juttu.)
Monesti simit purkivat psykologisia paineita taiteen avulla. Janalla ei ollut paineita, toimeliasta simiä ei valatavasti vaivannut muistinsa menettäminen, mutta hän toivoi jostain aivojensa syövereistä nousevan jotain uutta tietoa hänestä esille, kun hän aktivoisi niitä maalaamisen avulla. Kenties jokin tuttu nimi tai kuva ilmestyisi paperille, jos hän sutisi niitä näitä.
Samaan aikaan ulkoa kuului valkoisten lenkkitossujen selvää kipitystä. Postinkantaja ilahdutti Janaa päivän lehdellä.
Nainen ei muistanut oliko hänellä entuudestaan työpaikkaa, mutta häntä suuresti kiinnosti kokeilla uraa tanssijana tai rikollisena. Lehdestä ei kuitenkaan löytynyt vapaata työtä edes pelisuunnittelijalle (hänen unelma-ammattinsa), joten pettyneenä hän rutsiteli paperin mytyksi.
Siistinä siminä hän ei kuitenkaan kauaa kestänyt katsella hyödytöntä myttyä ilmeisessä asunnossaan, joten hän kiikutti sen ulos roskapönttöön. Utelias, erikoisesti pukeutunut sim-neito kulki liioitellun hitaasti tontin lävitse juuri, kun Jana oli tunkemassa pussia pönttöön.
Kiinnostuneena tietämään mahtoiko nainen tuntea Janan, tämä tervehti häntä ja ryhtyi keskustelemaan. Päättäväisesti hän koitti viedä jutustelun pisteeseen, jossa vastakeskustelijan olisi pakko todeta jotain sellaista kuin "Tunnenhan minä sinut, kävimme eilen elokuvissa!" tai "En tiedä kuka olet, mutta olet kyllä todella ihastuttava persoona!".
Pian hän joutui kuitenkin luovuttamaan, sillä luonnollisesti oli erittäin vaikeaa saada suoraan sanomatta moisia asioita selville. Siispä ei Janan auttanut muu kuin avata suunsa ja rykäisten kertoa tuntemattomalle muisti-ongelmastaan.
"Kyllähän minä sinut tunnen!" Impi Pennoseksi esittäytynyt nainen kertoi.
"Todellako?! Olimmeko elokuvissa eilen?" Jana innostui.
"No, ei... Oikeastaan", Impi sanoi vähän ujostellen, "minä vain tiedän sinut. Olen kävellyt tästä viime viikolla monta kertaa, mutten koskaan ole usklatanut tulla tervehtimään."
"Hyvä juttu!" Jana ajatteli, "Olen siis ollut täällä jo ainakin viikon! Jotain edistystä."
"Mikset ole uskaltanut?" Jana kysyi naurahtaen. Olikohan hän sitten aina oikeasti ollutkin kännissä..?
"No, olet ollut vähän muissa maailmoissa olevan näköinen"; Impi kertoi. Selvästi päihteiden alaisena... "Ja sinä olet kyllä aika oudon näköinenkin", nainen lisäsi vielä.
"Minä vai oudon näköinen? Kerrotko ensin omasta asuvalinnastasi?" Jana olisi voinut suuttua, mutta Impi oli jotenkin niin vilpitön, ettei oudoksi nimittely haitannut häntä.
"Meillä kaikki pukeutuvat huntuun!" Impi puolustautui. "Enkä minä vaatteista puhunutkaan", hän osoitteli Janan purppuraa hohkaavaa ihoa.
Tajuamatta mitä Impi tarkoitti (ei muistanut oelvansa oudon värinen?) Jana jatkoi juttua osoittelusta välittämättä. Hän pyysi Impeä tulemaan luokseen kylään. Nainen vaikutti mukavalta ja oli sitä paitsi tällä hetkellä ainoa sim, jolla Janaan oli tietääkseen minkäänlainen sosiaalinen suhde.
Impi innostui kovasti. Hän oli hieman höpsö ja lapsenomainen, Jana päätteli, ettei hänellä täytynyt olla paljoa ystäviä hunnun takia.
Impi jäi ulos pyydystämään perhosia, kun Jana kertoi menevänsä siälle tekemään heille jotain syötävää. Hän otti umpimähkää täydestä jääkaapista tarvikkeita, joista tuli hyviä fiboja. Hän kun ei luonnollisesti oikein muistanut mitä kaikkea osasi ruoaksi valmistaa...
Rutiininomaisesti hän alkoi voidella levitettä leipiin, joitsta pian mutoutui lihavoileipiä.
"Hmm, tämän täytyy olla bravuurini", hän mietiskeli itsekseen, niin hyvännäköisiä leivistä tuli.
Hän oli juuri aikeissa istua mutustelemaan herkkuaan, kun ovelta kuului koputusta.
Sinisen oven takaa hän löysi Suoma Härkösen.
"Morjens", nainen tervehti. "Impi kertoi, että täältä saa kuulemma pian hyvää murkinaa." Muitta mutkitta hän lampsi sisälle, kuin toteamus olisi riittänyt kutsumaan hänet itsensä itse peremmälle taloon.
Pian kaikki kolme naista olivat kokoontuneet sisälle taloon kuin miljonäärien lihavoileipä -clubiin. Jana odotti innokkaasti, että vieraat jo alkaisivat popsia ja kehua hänen superleipäänsä. Ylistysten sijaan leipä sai kuitenkin osakseen vain epäluuloisia katseita. Suoma nuuhkaisi palaa lautasellaan varovasti.
"Minä en syö tätä", hän totesi suoraan.
"Mikset?!" Jana loukkaantui.
"No totta puhuen, Jana", Impikin tirkisteli leipäänsä tarkemmin, "näyttää sille, kuin et olisi pistänyt leivän väliin mitään."
"Laitoin minä! Ketsuppia!" Jana toppuutteli.
"Mikä tästä sitten tekee oikein lihavoileivän?" Suoma nosti pettyneenä leivän jälleen uuteen tarkasteluun.
"Kaiken lisäksi ei täällä ole ketsuppia, vaan sinappia", Impi huokaisi kuin joulu olisi peruutettu.
Hiljaisena ja nolostuneena Jana nakersi kuitenkin oman leipänsä loppuun asti. Eikä se maistunut millekään.
Pian Jana sai kuitenkin piristystä kamalasta takaiskusta huolimatta. Kolmikko päätti mennä ulos pomputtelemaan hieman footbagia ja Jana huomasi rakastavansa urheilua! Vaikkei hän muuten mitenkään leikkisä tuntenut olevansa, niin tässä oli sitä jotain!
Seuraavana aamuna Jana törmäsi lehdenjakaja Vili Karhilaan, joka toimitta taas valkoisissa kengissä työtehtäviään. Keltanuttu ei kuitenkaan ollut aivan yhtä kiinnostunut tulemaan ystäviksi, kuin Impi, joten Jana tyytyi ottamaan vain lehden ja painua sisälle tutkimaan taas työpaikkoja.
Hän oli puoliksi kauhulla odotellut, josko hänelle soitettaisiin jostain työpaikasta äkäinen puhelu, kun hän ei ollut ilmestynyt paikalle. Mitään ei kuitenkaan ollut vielä kuulunut, joten hän oli päättänyt vielä etsiä unelma-ammattiaan. Tämän päivän lehdessä oli ilmoitus tanssijoiksi pyrkiviä varten, hän aikoi soittaa paikkaan heti hoidettuaan tärkeämmät askareet pois alta.
Nautintotavoitteinen sim laittaa asioita tärkeysjärjestykseen.
Käytyään töissä paikanpäällä Jana sai ohjeeksi heti kohentaa kuntoaan. Niinpä hän kotona alkoi huhkia hyppynarun kanssa, kun ei muutakaan tapaa keksinyt.
Kukas se siellä pälyilee. Jana laittoi narun sivuun ja meni nopeasti tervehtimään uutta ystäväänsä (toivoen, ettei hän ollut näyttänyt nololta vedellessään aakkosia).
"Onneksi olkoon!" Impi toivotti Janan kerrottuaan hänelle työpaikastaan. Naiselle tuli kuitenkin kova kiite kotiin Janan ehdotettua yhteistä päivällistä tämän. Katkerana Jana päätti näyttää maailmalle ja opiskella vielä ruoanlaittopisteet täyteen.
Yöllä neidon uniin liukui ainoa mies, joka tällä hetkellä hänen muistoissaan oli. Tai poika. Mutta Jana ei voinut mitään sille, että kaipaili vähän romanssia elämäänsä. Hän päätti ottaa selvää pojasta, ehkä tämä olikin vain kitkasvuinen mies...
Anivarhain Jana nousi odottelemaan ulko-ovelle sanomalehden toimitusta (tai toimittajaa). Aika alkoi käydä pitkäksi ja hän koirri vaivihkaa ehostautua samalla tehdäkseen vaikutuksen. Vili oli niin kypsän ja vanhan oloinen.
Mutta vielä auringon noustuakaan keltaista vilahdusta ei näkynyt missään. Jana joutui jo palata sisälle vaihtamaan ylleen työvaatteensa ja suuntaamaan sitten tien varteen, mistä kimppakyytiauto hänet noutaisi.
!!
Innoissaan Jana tervehti ylävitosella ihastustaan. Aamuyöstä ulkona norkoilu oli tehnyt hänet väsyneeksi ja epätoivoiseksi. Hänen teki mieli syleillä pientä miestä saman tien.
Karhialan poika kuitenkin jälleen osoitti kiinnostamattomuuttaan jatkamalla romanttisen käsikosketuksen jälkeen töitään. Avuttomana Jana joutui kiiruhtamaan ärtyneesti töötöttävälle autolle ja jättämään tutustumishaaveet sikseen.
Illalla Jana ei saanut unta. Hän pelkäsi unelmoivansa Vilistä lisää ja torjutuksi tulemisen tunne leijui kokoajan huoneessa. Hän päätti selvittää lisää menneisyyttään ja soitti salaperäiselle ennustueukolle, josta oli lukenut edellispäivän lehdestä.
Jana kertoi pian saapuvalle Mystical Christalille avoimesti ongelmastaan. Hän pyysi naista kurkistamaan ennustuspalloonsa ja tutkimaan kuka Jana oli.
"No, mikset kysy vain mieheltäsi asiasta?" Christal kysyi.
"Ei minulla ole miestä", Jana vastasi hämmentyneenä.
"EI OLE!" eukko toisi syvän järkytyksen vallassa.
"No ei..." Jana vastasin hieman nolostuen.
"Sitten se on ongelmistasi suurin! Tyttö-kulta! Etkö osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen?!"
Jana ajatteli pulloilla jonglööraamista ja tiesi todellakin osaavansa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Pientä maksua vastaan Christal tarjoutui etsimään Janan unelmamiehen pallonsa avulla. Jana suostui oitis, sillä unelmamies voisi olla joku hänen menneisyydestään.
"Tässä hän on", Chrystal esitteli matalalla, maagisella äänellä. Häkeltyneenä Jana huomasi valkoisen lenkkitossut ja kulahtaneet polvihousut (pitikö tuo työasua nukkuessaankiN?).
"Olen pahoillani, että sinut heitettiin tänne tyhjästä tähän aikaan yöstä!" Jana kiiruhti sanomaan Vilille. "En arvannut, että näin kävisi..."
"Ei se mitään", Vili vastasi vielä hieman pyörällä päästään.
"Minä olinkin lukemassa vain kirjaa", hän lisäsi ja molemmat nauroivat niin kuin tyhjä lause olisi ollut suurikin pako kiusallisesta tilanteesta.
"Tuota, olen halunnut kysyä sinulta..." Vili aloitti hiukan vaikeana.
"Niin?" Jana kysyi hymyillen. Hän halusi heti tietää, mitä poika/kitukasvuinen mies hänestä ajatteli. Ennustajan kristallipallokin oli sanonut tässä olevan hänen unelmamiehensä...
"Oletko sinä... Tulitko sinä raketilla?"
"Anteeksi, mitä...?"
"Avaruudestahan sinä olet? Raketti olisi minusta helpompi, kuin joku lentävä lautanen. Vai tulivatko vanhempasi, oletko syntynyt vasta täällä Maassa?"
"Totta kai olen syntynyt Maassa", Jana sanoi ärtyneenä. Mitäs tämä ihmeen scifi hömpötys oli olevinaan?
"Oletko Marsista kuitenkin kotoisin? Minulla oli kiistely yhden kaverini kanssa, hänestä olet toisesta aurinkokunnasta. Tai vanhempasi tietenkin, kerta olet täällä syntynyt", Vili jatkoi tohottamista. Jana risti käsivartensa. Poika (selvästi teini, epäkypsä jopa ikäisekseen) vain jatkoi ja jatkoi kysymyksiään. Lopulta mitään sanomatta Jana poistui paikalta pamauttaen oven perässään lukkoon.
Tähän päättyy ensimmäinen osa. Sopiva kohta löytyi juuri tästä, joten pahoittelut lyhykäisyydestä, mutta en minä pitkiä jaksaisikaan kirjoittaa
(ihania hymiöitä). Toivottavasti piditte! Kommentoikaa, se innostaa kirjoittamaan ja parantamaan tätä LC:tä, toivottavasti päästään loppuun asti!
Kommentit