Jana olisi halunnut tavata lapsensa. Alex oli jo kasvanut taaperoikään ja hän halusi palavasti tietää millainen menijän nuoren äidin esikoistyttärestä, Sandrasta, oli kehittynyt. Luurin toisesta päästä kuului kuitenkin aina kieltävä vastaus. Herkko ei antanut Sandran, tai itsensä, olla missään tekemisissä Jana Seminin kanssa.
Talo tuntui hiljaiselle ja kolkolle ilman miestä. Jana oli pitkän tauon aikana alkanut kaipaamaan myös tuota saamatonta muron mussuttajaa.
Ruokaakin piti valmistaa enää vain yhdelle. Hiljaisuudessa Jana ehti taas miettiä menneisyyttään. Hänellä ei ollut mitään muistoja ennen Herkkoa. Ei ketään muuta kuin poikansa Alex. Kyllä kuka vain sim alkaa kaivata aikuista seuraa ajan kuluessa.
Mahdollisesti lyhytkasvuinen mies alkoi taas kummasti kiinnostaa Janaa. Hän oli varma, että uusi platinan häikäisevä tukka saisi keltanutun kietoutumaan hänen sormensa ympärille.
Viliä kuitenkin kiinnosti edelleen enemmän ufot ja Janan synnyinplaneetta, kuin uudet hiukset. Jana palasi ufonsa kyydistä maanpinnalle ja totesi itsekseen olleensa jo melko epätoivoinen.
Hän tavasi Vilille vielä kuin pikkulapselle, ettei ollut millään lailla yhteydessä ulkoavaruuteen tai mihinkään siihen liittyvään. Miksei tämä mies vain voinut olla normaalilla tavalla hänestä kiinnostunut?!
Puheenaiheen vaihduttua normaaleihin simeihin Vili protestoi heti äänekkäästi hukottelemalla ja ilmoitti, että hänellä oli Simlandian Sanomien kierros kesken.
"Sinä olet lempi mieheni", Jana hymyili pojalleen. Hän päätti omistautua tälle ja antaisin Sen Oikean löytää hänet. Hän leikkautti jopa pitkät hiuksensa tunteakseen itsensä äidimmäksi (mutta ei vaihtanut korsettipaitaansa ja piikkikorkkareita).
Alex olikin äidin kiltti poika. Häntä vähän ujostutti ja kiukuttivat muut ihmiset, mutta lämpeni hitaasti kaikille (=äidilleen+lastenhoitajalleen). Hän viihtyi paljon omissa oloissaan ja soitti mielellään kellopeliä.
"Soittaisitko taas äidille jonkun kauniin laulun?" Jana pyysi pikkuiselta. Alex innostui aina, kun sai miellyttää äitiään.
(Huomatkoo Janan käytännöllinen urheiluasu.) Jana tilasi ruokaostokset aina samasta firmasta. Hänellä ei ollut kamalasti aikaa käydä itse kaupassa, eikä vieraita kiukuttelevan Alexin kanssa oikein halunnutkaan. Hän piti myös heidän omasta vakiolähetistään, joka oli puhelias ja ystävällinen.
"Miten menee tänään Rouva S?" Vili -niminen (kuten postinkanatajakin!) mies tiedusteli vitsikkäästi.
"Voi Vili, minähän olen jo sanonut, että neiti!" Jana naurahti ottaen tilauksensa vastaan.
Jana ja Vili heittivät aina hyvää läppää ja tulivat hyvin toimeen. Jutustelu oli kuitenkin jäänyt aina työasioihin, kunnes eräänä iltana Vili soittikin Janan kotiin. Häntä oli jäänyt vaivaamaan eräs pian viimeisen käyttöpäivän saavuttava leipäpaketti ja oli päättänyt varoittaa Semineitä lähestyvästä uhkasta. Pian soittelu laajentui bisneksestä myös kuulumisten vaihteluun...
Eikä aikaakaan, kun Jana alkoi tilata ruokaa jo vähän turhankin paljon.
"Kiitos, että toit tämän sokerin! Meillä on enää puoli pakettia jäljellä, kuvittele, jos leipoisinkin huomenna kolme kakkua! Siitä ei tulisi mitään!" Jana kiitteli liioitellun huojentuneena.
"Ilo oli kokonaan minun. Autan mielelläni kauniita neitejä hädässä", Vili nyökytteli tärkeänä.
"Neitejä? Ensikerta, kun et sano minua Rouva S:ssäksi", Jana kiusoitteli muka tiukasti.
"No, eiköhän tässä jo tarpeeksi tuttuja olla", Vili tuhahti. "Johan se on minunkin aika oppia, että noin ihana nainen voi olla myö neiti ja vapaa", hän lisäsi ja iski silmää.
Vili oli alkanut ruoantuonti reissuillaan vierailla ihan talon sisätiloissa asti ja ehdottikin aina, että hän ja Jana viettäisivät aikaa yhdessä, kun työt oli tehty. Jana oli esitellyt pikku-Alexinkin Vilille, eikä poika enää ujostanut miehen seuraa.
"Vili, Vili!", Alex sanoi.
"Alex, Alex", Vili vastasi ja taputti pojan päätä. Tämä oli heidän oma juttunsa. Janasta se tuntui niin pöljälle, että hän järkyttyi aina, kun kaksikko alkoi huudella toistensa nimiä.
Pian Jana sai huomata näkevänsä Viliä joka päivä. Ja silloin, kun ei nähnyt, hän ajatteli tätä taukoamatta. Perhoset lehähtivät lentoo hänen mahassaan aina, kun miehen työauton ääni kuului pihalta.
Jana vaistosi myös Vilin sydämmessä lämpenevän kipinän. Hän alkoi flirttailla avoimesti tälle ja näyttää lempeitä tunteitaan tätä kohtaan.
Eräänä iltana Vilikin antautui tunteitensa valtaan. He olivat juuri käyneet kiivasta keskustelua siitä, oliko Jana valinnut oikean merkkisiä kaurahiutaleita, kun he olivatkin yhtäkkiä aivan lähellä toisiaan, tuijotellen toistensa silmiin. Vili kiersi kätensä Janan ympärille ja veti tämän intohimoiseen suudelmaan, kuin olisi kauankin estellyt itseään tekemästä tätä.
"Olen jo kauan estellyt itseäni tekemästä tuota"; Vili sanoi hymyillen suudelman vihdoin saavutettua loppunsa.
Jana oli onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Tai ehkä koskaan. Herkon kanssa kaikki oli ollut vain iha ok ja sitä kauemmas ei Janalla ollutkaan mitään muisteltavaa. Onni kuitenkin kääntyi hänen saatuaan aivan yllättäen potkut työstään! Hän oli suututtanut pomonsa sooloillessaan lavalla, olihan hän vain taustatanssija.
Jana ei oikein tiennyt mitä tekisi. Hän oli yksinhuoltaja, eikä massia nyt muutenkaan puista putoillut, saati nyt kun hän oli työtön. Meditoimalla vastaus varmasti ilmestyisi hänen eteensä itsestään!
(...?)
Valitettavasti meditointi ei kantanut hedelmää, ainakaan riittävän nopeasti. Alex juhlisi syntymäpäivää aivan pian kasvaessaan taaperosta lapseksi, eikä Janalla ollut varaa kakkuun saati uuteen vuoteeseen tai leluihin. (Onneksi Alexilla oli halvat huvit ja hän oli toistaiseksi tyytyväinen vain lastenhoitajansa osoitteluun.)
Vieno sai hoitaa poikaa vielä viimeisen kerran Janan metsästäessä epätoivoisesti töitä ympäri kyliä. Tuloksetta. Hänen maineensa sooloilevana taustatanssijana oli levinnyt ympäri kaupunkia ja teki hänestä luonollisesti kykenemättömän niin toimistotyöhön kuin Siwan kassallekin.
Vakavin mielin Jana seurasi kuinka hänen poikansa saavutti uuden ikävaiheen. Mitä iloa hän tälle muka voisi keksiä?
Sitten hän sai köyhän miehen idean.
Jana ilmoitti, että Alexin synttärilahja oli ruoaksi hampurilaisia ja laiskottelupäivä äitin kanssa.
"Sinun ei tarvitse aloittaa koulua heti tänään", Jana valehteli heidän mussuttaessaan purilaisia. Alex oli yhtäkaikki innoissaan kaikesta Janan helpotukseski.
Köyhän miehen ideat eivät loppuneet suinkaan siihen. Olihan lapsen saatava vielä peti, jossa nukkua ja huone, jossa pyöriä. Jana paineli tutun numeron pikavalinnasta ja odotti henkeään pidätellen, että puheluun vastattaisiin.
Pian sininen pakettiauto huristi pihaan ja Jana syöksähti ihastuksensa syleilyyn.
"Voi raksas, olen ajatellut sinua kamalasti! Ja yhtä todella tärkeää asiaa meihin liittyen!" Jana paljasti.
"Ei kai mitään vakavaa, kun pyysit minu tänne niin hätäisesti?" Vili huolehti.
"Ei nöppöseni!" Jana huudahti. "Pohdin tätä koko eilisen... Tai siis viikon... Mietin tätä jo siitä asti, kun toit minulle sen korillisen vääriä makarooneja!"
"Oi... Ensi ruokakorimme..." Vili muisteli haikeana. "Mikä se asiasi sitten on?"
"Minusta sinun täytyy muuttaa kanssani yhteen!" Jana heitti nopeasti. Hän pelkäsi suunnitelmansa menevän mönkään ja Vilin pitävän häntä hulluna.
Onneksi Vili oli kuitenkin perus sim...
"Miten söpö ajatus!", hän huudahti halaten Janaa lujasti.
"Mutta minä tarkoitan sitä! Haluan muuttaa kanssasi yhteen nyt heti!" Jana koitti tarttua samalla lailla Viliä käsistä, kuin Herkko oli tarttunut aina häntä saaden hänet suostumaan mihin vain.
"Alexkin kasvoi lapseksi juuri tänään. Pelkään, että jos et liity perheeseemme virallisesti nyt, ei hän tule enää koskaan hyväksymään sinua. Tämä on juuri oikea vaihe isäpuolelle lapsen kehityksessä!"
Käsissä oli taikaa. Vili suostui Janan ehdotukseen ja remontoi kymppitonnillaan heti taloa paremmaksi. Alex sai sänkynsä ja lelunsa ja Janakin oli erittäin tyytyväinen uuteen desing makuuhuoneeseen. Myös Vilin vanha työlakki sai kyytiä ja Jana parturoi lippiksen alla lymyilleen pehkon uuteen uskoon.
Viliä jännitti Alexin kanssa kahdestaan oleminen. Tulivathan he tottakai toimeen, mutta hän pelkäsi mokaavansa tilaisuutensa ja ettei Alex koskaan hyväksyisi häntä, kuten Jana oli pelotellut.
Alexin nuuhkiuttua pitkään pannareiden tuoksua, Vili uskaltautui kehottaa häntä syömään kanssaan. Ruokailu oli painostavan hiljainen, mutta Alex piti pannukakuista ja Vili tunsi ottaneensa tärkeän askelen kohti hänen sydäntään vatsan kautta.
Jos Vili olisi aavistanut miten paljon takapakkia nämä askelet kohta ottaisivat, hän olisi tehnyt pannukakkuja 200 kertaa suuremman annoksen. Nuorella parilla oli juuri kuherteluhetki menossa, kun Alex lampsi huoneeseen.
Hän halusi kokeilla talon uutta pikkusohvaa, mutta sai samalla karun vastaanoton. Hän ei muistanut oikeaa isäänsä, mutta tiesi, ettei Vili ollut hänelle mitään sukua. Kaksi päivää vanhat unelmat biologisen isän näkemisestä pirstaloituivat, kun äiti kiehnäsi tämän väärän miehen kainalossa.
"Alex, mene matkoihisi", Jana hätisteli. "Äidillä ja Vilillä on tärkeitä aikuisten keskusteluja menossa!"
"Niin", Vili myönsi häpeissään. Kumpikaan ei kehdannut kohdata lapsen katsetta.
Alex oli nyt super-järkyttynyt. Hänet oli ajettu pois... Hän itki niin, että leuat melkein loksahtivat sijoiltaan.
Hän suunnitteli jo karkaamista, mutta oli liian nössö lähteäkseen. Niinpä hän vain pyyhki kyyneleensä niiskuttaen ja yritti etsiä itselleen muuta ajateltavaa kuin petturi-äiti ja palturi-Vili.
Pian hän huomasikin liikunnan salat löydettyään pihalta vanhan hyppynarun. Kun hän huhki täysiä, ei huolista ollut mielessä jälkeäkään!
Sitten hän oivalsi toisenkin tavan padota ja peittää tunteitaan: opiskelu! Hän keskittyi täysillä kiitettävien hankkimiseen, eikä ajatellut mitään muuta. Kymppejä alkoikin sadella.
Jana oli hyvin ylpeä pojastaan aina, kun tämä toi innostuneena hiestä nukkaantuneen todistuksen kotiin. Alexkin tunsi saavansa uutta hyväksytää, mikä sai hänet painamaan entistä kovemmin.
Ystäviä Alex oli saanut huimat yksi kappaletta! Koulussa häntä kiusattiin välillä erikoisen ihonvärin takia. Santtu -nimisen tytön iho oli kuitenkin saman värinen kuin hänen (silti tätä ei kiusattu?), joten Alex tuli hyvin toimeen hänen kanssaan. He jakoivat salaisuuksia ja leikkivät omia erikoisia leikkejään.
Eräs päivä tapahtui kuitenkin jotain super odottamatona. Alex oli juuri päässyt hyppelyissään tavalliseen 1045:teen ja hänen äitinsä oli taas makuuhuoneessa keskustelemassa aikusiten asioista Vilin kanssa. Sitten paikalle rynnisti jostain käsittämättömästä piilosta itse Herkko Karpalo!
Herkko oli ilmoittamatta ja täysin salaa hipsinyt semineille kylään, piiloutunut ja lopulta repinyt pelihousunsa saadessaan Janan kiinni peuhaamasta toisen miehen kanssa. Hämmentyneenä pari hyppäsi äkkiä sängystä pystyyn Herkon rynnittyä makuuhuoneeseen.
Täysin tuohtunut & loukkaantunut Herkko antoi kämmenen puhua puolestaan. Jana ja Vili eivät ehitneet edes oikein tajuta mitä tapahtuu.
Lopulta Jana sai itlaisuuden tiedustella mitä Herkko oikein kuvitteli tekevänsä. Ei hänellä ollut lupaa juoksennella kutsumatta heidän kodissaan saatika tulla läpsimään toisia ilman syytä.
"Vai muka ilman syytä! Eikö syrjähyppy muka ole syy suuttua!" Herkko mylvähti.
"Mutta Herkko... Mehän olemme eronneet jo aikoja sitten", Jana puolustautui yhä hämillään.
"Ei, ei, eikä olla!" Herkko kiisti.
"Mutta sinä muutit pois, etkä suostunut puhumaan kanssani", Jana muistutti.
"Niin, mutta en minä sanonut, että minä jätän sinut!" Herkko osoitti kiivasti naista.
"En minä ole ketään toista naista edes katsellut..." Herkko lisäsi vähän ujosti.
"no voi yhden kerran!" Jana huudahti. Olihan hänelläkin edelleen tunteita Herkkoa kohtaan, mutta hän oli kuopannut ne ja päästänyt uuden kuuman ihastuksen elämäänsä. Herkon säntäily ja tunnustukset saivat hänet pyörälle päästään.
Herkko taas ei tiennyt mistä ja kestä oli kyse. Hän päätti olla mietiskelemättä asiaa, ennen kuin hänelle se selitettäisiin ja jätti muut riitelemään rauhassa loppuun.
Alex oli erittäin kiinnostunut vieralijasta. Jana oli kertonut hänelle hieman isästään, Herkosta, joten poika tahtoi heti kysellä kaikkea.
"Sinä siis olet isäni?" Alex ei muistanut edes ujostella.
"Joo, minä olen. Olet nimetty isoisäni mukaan", Herkko kertoi kuin vieraalle skidille.
"Papa!" Alex huudahti sydämmellisesti ja yritti halata Herkkoa.
"Seis! Älä luulekaan!", herkko vastusteli.
Häkeltyneenä Alex vetäytyi kauemmas. Miksei kukaan enää hyväksynyt häntä?
"Älä käsitä väärin!" Herkko kiiruhti paikkaamaan. "Tämä ei liity sinuun, syy on äitisi!"
"Äitinkö?"
"Niin, äitisi ja sen pottunaaman! he ovat pettäneet minua, enkä liity tähän perheeseen ennen kuin he tajuavat erota!"
"Ymmärrän! Minäkään en enää pidä heistä!" Alex nyökytteli. "Sittenkö olisimme aina yhdessä?"
"Kyllä vaan Alex, aina", Herkko lupasi ja iski silmää. "Eihän se muuten toimi kuin että isi ja äiti ovat isi ja äiti eikä kukaan muu!"
Tämä kaikki kuulosti Alexista erittäin loogiselle.
(Pojalla on noin 80% ajasta tämä ilme.) Alex pohti ja punnitsi asioita mielessään. Hän halusi isän takaisin, mutta jos isä rakasti häntä todella, kuten hän toivoi, niin miksei hän ottanut vain Alexia mukaansa ja antaisi äidin ja Vilin tehdä mitä lystäävät.
Koska ei tullut mietteissään minkäänlaiseen tulokseen, Alex valitsi unohduksen helpomman tien ja otti hyppiksensä esiin.
Äidilleen hän kuitenkin osoitti mieltään ja koitti saada tämän tajuamaan kenen kanssa kannattaisi olla. Hän käänsi aina tälle selkänsä ja puhui vain jos oli aivan, super pakko. Jana ei ymmärtänyt vihjettä vaan ounasteli pojan murrosiän jo alkavan.
Äitykällä oli muutenkin vähän omia huolia: hän oli lihonut! Hänen oli pakko vaihtaa ihana korsettitoppinsa johonkin väljempään asuun, jotteivat jenkkakahvat alkaisi tursuilla.
Talossa ei vielä ollut kokovartalopeiliä, joten Jana yritteli itsekseen kiemurrella ja kuikuilla uusi muotojaan. Vili tietenkin yllätti hänet itsekritiikin keskeltä.
"Mitäs sinä täällä oikein nyhjäät?" mies kysyi hieman huvittuneena.
"Kulta.. Olenko minä lihonut?" Jana kysyi vakavissaan. Vili yskäisi ja kehui Janaa niin kovin kauniiksi.
"Mutta oli minulla sinulle asiaakin!" Vili muisti. "Kultaseni, et ole moneen päivään käynyt töissä! Onko kaikki ihan hyvin?"
Jana nielaisi äänekkäästi ja mietti kuumeisesti vastausta. Hän ei ollut koskaan maininnut Vilille potkuistaan, nehän olivat perimmäinen syy yhteenmuuttamiseenkin.
"Töissä menee tosi jees", Jana takelteli. "Meillä vain on työharjoittelijoita niin minun ei ole tarvinnut pyöriä siellä."
"Mutta etkö sinä ollut taustan koreografian johtotähti?" Vili ihmetteli. "Kuinka ne antavat jonkun harjoittelijan tehdä sellaisen osan?!"
Jana tunsi joutuvansa umpikujaan. Hän ei voinut näin myöhään enää paljastaa olevansakin työtön, eikä keksinyt muuta ratkaisua kääntää Vilin ajatukset, kuin...
"Tahdon."
Kommentit