"Milloin kerromme Alexille?" Vili kysyi Janalta heidän syödessään yhdessä aamiaista.
"En tiedä... Parempi kysymts on miten", Jana huokaisi. "Hän on niin herkkä... En tiedä miten hän ottaa kihaluksemme."
Pari oli tosiaan vastikään (viime osan lopussa) mennyt kihloihin, eikä vielä ollut pitänyt asiasta suurempaa meteliä.



Vili oli päättänyt ottaa kertomisen asiakseen. Hän puhuisi Alexille kuin mies miehelle. Häntä muutenkin huolestutti poika, joka vaikutti entistä sisäänpäin kääntyneemmälle. Niin suuri uutinen oli kuitenkin vaikeaa kerrottavaa.



"No... miten sinulla menee koulussa? Onko kavereita? Oletko onnellinen?" Vili vaihtoi äkkiä puheenaihetta jäätyään ensin takeltelemaan yritykseensä paljastaa kihlaus.



"Menee hyvin! Olen tosionnellinen! Kuin päivänpaiste! Vähän sillä laill... Pilvien takana..." Alex koitti selittää.
"Hyvä, hyvä. Kaikilla pilvillähän on hopeareunukset", Vili opetti tyytyväisenä tajuamatta lapsen vertauskuvaa.



Vili ei onnistunut millään tehtävässään. Koko päivän hän suunnitteli kuinka saisi uutiset kerrottua pojalle. Hän luki psykologian kirjoja ja piirteli kaavioita, mutta mikään suunnitelma ei tuntunut toimivalta.



Alex aavisti pahaa Vilin kyttäilessä häntä jokapuolella taloa. Mies oli jopa yrittänyt seurata häntä vessaan sanoen, että halusi kertoa Alexille jotain tämän ollessa luonnollisessa, rauhoittavassa ympäristössä.



Joku muukin oli aavsitellut pahaa. Herkko oli jollain ilveellä ehtinyt jo saada tietää kihlauksesta ja soitti Semineille äkäisenä,
"Aa, hei herkko, kuinka voi?" Vili koetti olla roikkuvalle exälle ystävällinen.



"HUONOSTI! Te ette saa mennä naimisiin ilman minun lupaani, kihlauskin oli jo liikaa!" Herkko räyhäsi. "Minä ja Jana olemme yhä pari, me emme ole eronneet koskaan! Sinä olet vaimon ryöstäjä!"
"Älä nyt hyvä mies tee itsestäsi typerää", Vili yritti saada Herkon luovuttamaan.



Samaan aikaan Jana huomasi, yllättäen, ettei hän ollutkaan lihonut. Hän odottikin lasta! Onnellisena hän vaihtoi pyjaman pois ja lähti kertomaan muulle perheelle uutisia.



Makuuhuoneen ulkopuolella oli kiivas kiistely käynnissä puhelimen välityksellä. Kun Vili huomasi avovaimonsa saapuvan paikalle, hän lopetti puhelun pikimiten. Hän ei halunnut järkyttää Janaa Herkon skitsoilulla, viime riidan jälkeen nainen oli ollut häpeissään ja huolissaan siitä, että Herkko keksisi tehdä vielä jotain juuri tällaista.
"Kiitos ja kuulemiin!" Vili huusi kesken Herkon lauseen ja pisti luurin visusti paikoilleen.
"Kuka se oli?" Jana kysyi hymyillen.



"Joku roskamyyhä", Vili vain mutisi ja koitti hivuttautua paikalta ennen kuin lisää kysymyksiä satelisi.
"Kulta, minulla on sinulle uutisia", Jana yhä vain hymyili ja hiroi vihjailevasti mahaansa.
"Ai, mitä?" Vilin ajatukset pyörivät Herkossa.
"Me saamme vauvan!"



"Mitä? Onko se totta?!" Vili innostui ja Herkot ja puhelut haihtuivat hänen mielestään kuin hlyry saunassa.
"Kyllä, ensimmäinen yhteinen lapsemme!" Jana riemuitsi. Perhetavoitteiset olivat onnesta soikeina.



"Tuota, enkö minä saisi lopettaa töitä ja jäädä hoitamaan lapsia kotiin?" Jana kysyi varovaisesti. Tässä oli hänen ainoa tilaisuutensa päästä kuin koira veräjästä ja jättää VIlin ikiajoiksi tiedottomaksi siitä, että hän oli saanut potkut jo aikoja sitten.
"Totta kai rakas! Minä sainkin juuri ylennyksen!" Vili hymyili. Hän olikin aina toivonut sellaista kotivaimoa.



Myöhemmin samana päivänä Janan vanha huntupäinen ystävä, Impi, yllätti hänet puhelulla.
"Mitä? Se taulu! En muistanut edes koko asiaa... En ole pohtinut menneisyyttäni pitkään aikaan. Nykyisyys on tärkeämpi!" Jana alkoi auliisti kertoa kuinka ruusuista hänen elämänsä nyt oli.



"Ei, en minä sen tomppelin kanssa enää ole!" Jana korjasi Impin kysyttyä Herkosta. "Siis tämä toinen lapsi, saan sen kihlattuni Vilin kanssa. Herkolla on Sandran huoltajuus ja minulla Alexin, olemme sopineet niin", Jana antoi paremman kuvan hänen ja exänsä väleistä.



"No, kyllähän meillä aika iso talo on. Ainakin remontti on tullut valmiiksi, kun Vili oli puikoissa! Palveluksen?"
"Niin... Olet paras ystäväni... Voinhan luottaa siihen että teet minulle iiiihan pienen palveluksen sitten, kun tarvitsen apuasi?"
"Totta kai!" Jana ei kuullut Impistä puhelun jälkeen enää mitään. Hän oli itse jotenkin niin kiireinen, ettei muistanut koskaan soittaa tälle, eikä uutta puhelua kuulunut.



Myös Vili oli kanssakäymisessä vanhojen tuttujen kanssa. Herkko oli alkanut ilmestyä mielivaltaisesti taloon ja tällä kertaa hän löytyi Alexin huoneen tietokoneelta Vilin tultua töistä aikeissaan katsoa sähköposti.



"Oh, juustoa ja viiniä..." Herkko ihasteli ääneen. Vilin silmäkulma alkoi nykiä. Miksei tuo pahanilman lintu jättänyt hänen uusioperhettään rauhaan? Häntä myös ärsytti, sillä hänestä Herkko oli super-paljon coolimpi kuin hän itse, hän oli epävarma halusiko Jana olla hänen kanssaan aina, kun blondin kutrit heilahtivat paikalle.



"Olisikohan mitenkään mahdollista, ettet tulisi tänne enää omine lupinesi?" Vili pyysi hilliten raivonsa.
"Ei. Ei olisi. Tyttöystäväni ja poikani asuvat täällä, joten saan kulkea miten mielin"; Herkko nyrpisti nenäänsä Vilille.



"Teknisesti katsoen hän ei ole tyttöystäväsi enää, vaan minun kihlattuni", Vili kirskutti hampaitaan.
"Voi olla, mutta varo vaan! Hän on saanut sinut pikkusormensa ympärille ja kohta hän pompottaa sinua miten lystää! Niinhän minullekin kävi! raadoin töissä ja käytin kaikki rahani häneen... Oletko varma, että tunnet edes häntä?" Herkko varoitteli. Vili ei voinut sille mitään, että nuo sanat alkoivat painaa häntä.



Parin päivän kuluttua Vili löysi itsensä vaateostoksilta Janan patistamana. Nainen ei halunnut katsella kammottavaa työhaalaria enää päivääkään.
"Ethän sinä enää edes työskentele siinä firmassa!" oli hän sanonut. Vili keräsi tylsiä perus villapaitoja ja kantoi ne kohti kassaa.



Kassanhoitaja oli mukava nuori mies. Vili halusi jäädä rupattelemaan tämän ymmärtäväisen kasvon kanssa.
"Sitten menimmekin jo kihloihin, enkä tiedä, onko tämä kaikki tapahtunutkin aivan liian nopeasti! Ja se hänen exänsä... Hän on niin paljon siistimpi kuin minä, mitä, jos jana jättää minut hänen takiaan?" Herkko selitti.



"Jaa", kassapoika vastasi mielenkiinnottomasti.
"Juuri tuossa pidän sinusta, aina ajan tasalla!" vili kehui (poikaa jonka nimeä ei edes tiennyt).
"Mikset vain ystävysty sen exän kanssa, jos se on niin siisti tyyppi?" poika kysyi.



"Paras idea ikinä!" Vili innostui. "Jos et voita heitä, liity heihin! Sinun kanssasi voisi puhua vaikka koko päivän!"
"Apua..." poika huokaisi.



Kun Vili palasi kotiin, Herkko oli juuri siellä missä hän ajattelikin: Alexin tietokoneella.
"Heippa, veli!" Vili tervehti iloisena.



"'Veli'?" Herkko toisti ihmeissään.
"Niin! Anteeksi, että olen ollut tyly sinulle aiemmin! Haluiasin olla ystäviä! Katso, ostin vaatteetkin samalla meshillä kuin sinulla on!" Vili ylisti.



"Ai naisvaras haluaa olla ystäväni?" Herkko toisti kuulostaen kiukkuiselle.
"Ei! Tai kyllä! Siis, ei tarkoitukseni ollut varastaa mitään!" Vili etsi oikeita sanoja. Herkko sulki silmänsä ja mietti hetken (ensin taas ihasnaa viiniä ja juustoa, sitten töihin tehtävää Niirasen Tommin raporttia ja sitten tätä tilannetta).



"Ollaan vaan kavereita! Ruvetaan bestiksiksi!" Herkko päätti.
"Todellako?!" Vili yllättyi. Hän oli varma, että Herkko oli valmistautunut mätkimään häntä päin näköä.



Pian koitti sekin päivä, että Janan oli aika päästää maailmaan uusi elämä. Hän oli juuri yksin alakerrassa tuntiessaan polttojen alun.
"Hei, joku!" hän huusi tukahtuneella äänellä.



"Nyt se tulee, nyt se tulee", hän hoki hysteerisesti itsestään. Vaikka viime synnytyksessä hän oli kokenut tämän kaksikin kertaa, oli siitä kuitenkin aikaa niin paljon, että tämä tuntui yhtä järkyttävälle.



Herkko juoksi juuri parahiksi alakertaan nähdäkseen pienen tyttövauvan ilmestymisen. Molemmat aikuiset haukkoivat henkeään armottoman söpöyden edessä.



"Miksi edes juoksin alas, ei se minun lapseni ole", Herkko lopulta tajusi kiukutella. Jana ei häntä kuunnellut. Hän oli sata prosenttisen keskittynyt uuteen lapseensa.



Herkko siirtyi pöytään syömään sinne tarjoiltua lohiannosta.
"No, kaunis vauvahan se on", hän myönsi.



Jana kuunteli ensi kertaa miehen mutinaa. Sanoiko Herkko oikeasti pitkäasta aikaa jotain mukavaa.



"Mikset antaisi tytön nimeksi Lina? Sopisi noin söpölle tyttärelle", Herkko kysyi mussutelle ruokaansa.
Jana katsoi exäänsä ja tunsi hetken taas lempeyttä tätä kohtaan.



"Oletkos sinä Lina?" Jana kyseli pikkuiselta, joka tuhisi hänelle vastaukseksi. "Taidan sinä olla", hän hymyili.



Tässä kohtaa pieni katsous taloon, jonka yläkerta on valmistunut. Oranssi huone tietysti Alexin ja vaaleanpunainen Linan, mukan myös uusi kylppäri.



Herkko seurasi Janaa yläkertaan, jonne uusi pieni perheenjäsen peiteltiin nukkumaan.
"Minulla olisi sinulle asiaa"; Herkko sanoi harkiten.
"Kerro pois vain!" Jana oli nyt erityisen hyvällä tuulella.



"Tuo synnytys toi mieleen omat lapsemme", Herkko jatkoi.
"Joiden syntyessä olit nukkumassa", Jana kiusoitteli takaisin.



"Kuuntele nyt, Jana," Herkko yritti.
"Kokoajan", Jana naurahti.
"Tiedän, että olen ollutinhottava, mutta se johtuu siitä, että ikävöin sinua. Ja..."
"Kyllä minäkin joskus muistelen sitä aikaa", Jana myönsi.



Herkko ei enää jaksanut keskeytyksiä vaan tarttui Janaa hellästi ja veti tämän suudelmaan. Hämmentyneenä nainen vastasi. Hänen ajatuksensa lähtivät hurjaan kierteeseen.



Pari irtaantui hiljaa ja tuijotti vain toisiaan. Jana tunsi sydämensä jyskyttävän tuhatta ja sataa.



Sitten Herkko vain kääntyi kannoillaan ja suuntasi hiljaa kohti alakertaa.
"Hei, odota! Et voi lähteä noin vain!" Jana huusi miehen perään.



Turhautuneena Jana paineli perässä alakertaan.
"Meidän on puhuttava asiat halki!" hän paasasi.



"Mitkä asiat?" alakerrassa vastaan kävelevä Vili kysyi uteliaana.
"Aam", Jana vain äännähti yllättyneenä.



"Niin?" Vili kysyi.
"Me... Ei kun minä! Tai, että... Siis..." Jana ei keksinyt yhtään järkevää jatkoa lauseelle.
"Teidän vauvanne syntyi", Herkko auttoi vähän.



"Justiinsa niin! Vauva tuli!" Jana huudahti helpottuneena.
"Vai, että vauva", Vili hymyili.



Sitten Vilikin vasta tajusi, mitä hänelle oli kerrottu.
"Vauva! Uskomatonta! Missä hän on?! Ja minä vain nukuin!" hän taivasteli ja oli pakahtua onnesta.
"Meille syntyi tytär", Jana hymyili ja alkoi saada itsekin vasta ajatuksensa kasaan.



"Voi ei, miten ihanaa!" Vili ylisti. "Ensimmäinen yhteinen lapsemme! Annoitko hänelle jo nimen?"
"Kyllä, annoimme... Annoin hänelle nimeksi Lina"; Jana sanoi lempeästi.



"Hän on yläkerrassa", Jana kertoi ja Vili suorastaan juoksi rappuset ylös. Jana kääntyi katsomaan merkitsevästi Herkkoa.
"Mitä?" tämä vain kysyi ja vältti pistäviä silmiä.



Alex oli leikkimässä itsekseen huoneessaan. Hänen lempi kuvitelmansa oli avaruusraketti, joka haki iskälle kuusta juustoa syötäväksi. Joku kuitenkin tömisteli halki painottoman avaruuden rikkoen illuusion.



Alex ahdistui aina Vilin yrityksistä tutustua häneenä. Yleensä tämä kysyi oliko hänellä ystäviä ja mitä he tekivät ja kun totuus oli, ettei hänellä ollut kuin yksi, ei aihe ollut mieluisa. Tällä kertaa puhalsi kuitenkin uudesta suunnasta:
"Olemme alkaneet hieman väärällä jalalla. Ruvettaisiinko ystäviksi?" Vili kysyi.



"Kiitos, mutta olen mielummin oman ikäisteni ystävä", Alex hylkäsi tarjouksen.
"Äläs nyt, kamu!" Vili yritti vielä nuorekkaasti.
"Hei, Vili, oikeasti", Alex nosti kätensä torjuvasti.



Viliä ei Alexin kieltävä vastaus lämmittänyt.
"Eikö me voitaisi yrittää, hemmo?" hän nurisi huuli mutrussa. Alex pyöräytti silmiään.



"Sinä olet rikkonut äitinä ja isäni välit, enkä saa isää takaisin ennen kuin sinä häivyt! Kuvittelitko, että haluaisin olla ystäväsi? Äläkä sano 'hemmo', ei kukaan käytä sitä sanaa paitsi huonot suomentajat televisiossa!" Alex huudahti. Vili järkyttyi tästä tunteiden purkauskesta.
"Miten minä olisin voinut ennustaa, että rakastamallani naisella onkin jo mies, joka luulee olevansa yhä hänen kanssaan!" Vili puolustautui loukkaantuneena. Hänen jos-et-voita-liity -taktiikkansa ei ollut purrut yhtä hyvin Alexiin kuin tämän isään.



"En jaksa kuunnella tätä!" Alex tukki korvansa ja yritti tunkeutua sienän läpi pakoon.
"Kuten haluat..." Vili sanoi ja lähti niine hyvineen.



Seuraavana aamuna Herkko oli tullut ennen töitä tekemään, tietenkin, Semineille aamiaista. (Munakas on hänen bravuurinsa.)



"Huomenta!" Vili tervehti istuen pöytään.
"Huomenta komistus", Herkko vastasi uudelle ystävälleen.



"Teidätkö, sinun poikasi on vaikea tapaus..." Vili päätti avautua. "Olen useaan otteeseen koittanut ystävystyä hänen kanssaan, mutta eilenkin hän vain huusi minulle. Ja sanoi, että minun pitäisi häipyä, jotta voisit olla hänen isänsä."
"Vai niin, vai niin", Herkko vastasi pohdiskellen. "Hän on sellainen... vaikea."



"En tajua mitä teen väärin, mitä enemmän yritän, sitä enemmän hän vihaa minua!" Vili tuskaili.
"Ei hän sinua vihaa, ei kukaan voi", Herkko vastasi. "Minä voin yrittää puhua hänelle..."



"Tai sitten vain häivyt ja jätä tämän väen omaan arvoonsa!" Herkko naurahti.
"Ei ole hauskaa. Emme voi elää koko ikäämme vihoitellen", Vili vastasi nyrpeänä.



"Minusta..." Herkko aloitti. "Minusta olisi ihana karata kanssasi..."
"Mitä tarkoitat?" Vili ihmetteli. Herkon sävy oli muuttunut täysin aiempaan verrattuna.



Herkko poimi Vilin käden omaansa.
"Minä taidan olla ihastunut sinuun, Vili", hän sanoi silittäen hellästi tämän kättä.
"Minä..." Vili etsi sanoja hämmentyneenä. Tätä hän ei olisi arvannut tapahtuvaksi vielä hetki sitten! Perhpset myllärsivät hänen vatsassaan. Se oli tuttu tunne...



"Minäkin olen sinuun!" hän myönsi lopulta hymyillen.



"Meidän täytyy saada olla yhdessä", Herkko julisti ottaen tiukemman otteen.



"Ehkei karkaaminen olisikaan huono ajatus..." Vili hymyili silittäen Herkon käsivartta.



Rakastavaisten suunnittelu keskeytyi, kun käytävästä kuului askelia ja Janan ääni huhuili huomenta.



"Mitäs te siellä supisette", Jana naurahti etsien tuttipulloa jääkaapista.
"Eii mitään"; Vili vastasi ja hihitteli kuin pieni tyttö.



"Meidän täytyy puhua vielä salassa"; Vili kuiskasi Herkolle, mutta tämä pysyi vain vaiti ja tökki munakasta haarukalla.



Kun Herkko oli lähdössä, Vili seurasi häntä ulos.
"Milloin me lähdemme?" hän kysyi innoissaan.
"Tätä pitää suunnitella ensin! On lapset ja kaikki, ei noin vain voi mennä! Sinun täytyy odottaa ja ajatella kokoajan minua!" Herkko neuvoi.
"Onnistuu!" Vili hihkaisi.



"Heihei, ihana isäni!" Alex toivotti. Hän oli lähdössä kouluun. Miehet keskyttivät taas jutustelunsa ja odottivat kunnes keltainen bussi oli kadonnut näkyvistä. He vaihtoivat pikaisen suudelman ja Vili jäi katselemaan kuinka Herkko käveli auringonnousuun.